Sunnuntaina riisuttiin puista viimeiset jouluvalot |
Roopevaari pääsi vielä maanantaina lumitöihin, ja illalla matkaan
Kone oli Helsingissä 30 minuuttia myöhässä. Siitä aiheutui ylimääräisiä vatsanväänteitä koska meillä oli Munchenissä vain 50 min vaihtoaikaa Singaporen koneeseen. Kelpo kipparimme kuitenkin painoi kaasua
eikä ongelmia ollut. Ei kuitenkaan paljoa vilkuiltu ympärillemme kun juostiin portilta toiselle.
Lentomatka meni sitten vanhan kaavan mukaan, Roopevaaari ei saanut unta ja piti naapurinsakin kokolailla hereillä.
Olen telkkarrista seurannut avaran luonnon sarjaa Jäinen planeettamme ja siinä ihastunut erityisesti pingviineihin. Ilokseni koneen leffavalikoimassa oli Happy Feet 2 ja nautin suuresti Ericin seikkailuista.
Perillä taksikuski ei ollut ikinä kuullutkaan varaamastani hotellista. mutta singaporelaiseen ystävälliseen tapaan hän soitti hotelliin ja kysyi miten sinne ajetaan. Löytyi sitten ihan helposti, pieni hotelli Chinatownissa. Pieni on huonekin, en muista että oltais koskaan asuttu näin pienessä huoneessa. Kaikki tarpeellinen kuitenkin löytyy.
Illalla vielä kävelyllä naapurustossa ja syömässä yhdessä monesta Food Centeristä, missä ruoka on halpaa ja hyvää.
Nämä ruuat makso yhteensä noin 4 euroa, oluet enemmän. Yhdellä lautasella on ankkaa, toisessa sekalaista lihaa ja tofua - jota Roopevaari söi hyvällä ruokahalulla tietämättä mitä se on - ja kolmannella on riisinuudelia.
Umpiväsyneinä ja vatsat kylläisinä kömmimme hotelliin nukkumaan ja nukuttiinkin sitten 13 tuntia jonka jälkeen olo oli aivan erinomainen. Seuraavan päivän ohjelmassa oli Singaporen Zoo, jonka piti olla - ja varmaan onkin - maailman parhaimpia. Se on rakennettu tiheään sademetsään eikä eläimet ole häkeissä, vaan niitä erottaa kävijöistä vesieste ja matalahko muuri joka on hyvin naamioitu kasvillisuuden peittoon.
Kertakaikkiaan mukava kokemus. Siellä menikin koko päivä, osallistuttiin vielä illalla Night Safariin jossa matkustettiin eräänlaisella 'junalla' ympäri sademetsää, nämä eläimet ei ollut minkäänlaisessa aitauksessa.
Paras kokemus oli varmaan kirahvi, jota harvemmin näkee. Myös siellä on virtahepoja ja sarvikuonoja.
Ruokailun suhteen tämä päivä meni ihan metsään, aamiaiseksi kello 13.30 juustohampurilainen ja capuccino Mäkkärissä, lounaaksikello 18.00 pizzaa Zoossa (koska se oli ainoa paikka mistä sai olutta). Ja ei sitten muuta.
Mä ja mun uudet lempparikamut. Nää on vähän pieniä ja kaukana, mutta pingviinejä kuitenkin ja käyttäyty ihan samalla tavalla kun isommat lajitoverinsa. |
Sarvikuono ja kaverinsa lintu, joka itsepäisesti halusi istua sen kuonolla |
Nämä oli meitä vastassa Night Safarin portilla (puuta) |
Iso ja kamalan pitkäkarvainen orangutangi |
Tätä blogia on vaan niin ihana lukea! :)
VastaaPoistaMIÄ HALUUN NÄHDÄ PINGVIINEJÄ!!!
VastaaPoistaTerkkuja <3
T: L-L, E ja L
Hei vaan sinne viidakkoon! Ihanalta näyttää kaikki, mutta myöntäkää pois, olisi kiva myös hiihtää, suksien alla valkeankarkea hanki rapisten ja lumisiin lapasiin kertyneiden jäisten kokkareiden villainen maku janoisessa suussa pitkän ylämäen jälkeen. Siitä tulee se ristiriitainen olo ennen maasta poistumista, suomalaisuudesta, raukasta rajasta pohjolassa, jonka taakse jättäminen on samalla pako kohti selviytymistä, samalla luopumista jostain hyvin tärkeästä. Terveiset myös sohvaan pehvastaan juurtuneelta puolisoltani, joka iloitsee, ettei joutunut muuttamaan Unkariin pois Haaviston Suomesta, kuten uhosi ennen vaaleja niin ponnekkaasti, että yöunet ovat vieläkin kateissa. Sillä pohjimmiltaan hänkin on suomalainen, pitää lumesta ja kalpean talviauringon häikäisystä pakkasen kukittamissa ikkunoissa. Sähläsin jotain kirjautumisen kanssa, joten olen nyt sivustollanne "asiakkaana" kahdella tunnuksella, eikä nörttinurkka suostu auttamaan vaan kitisee, että oota ny vähän että saan tämän koodattua Monokkeli.com sivulle. Siellä voi muuten pistäytyä katsomassa viimeisimmät peli- ja leffakuulumiset, joita EE ja kaverit päivittävät. Yhtä kaikki, pitäkää lystiä ja olkaa varovaisia! T. Marja ja muut taloudessamme vakituisesti viihtyvät henkilöt
VastaaPoista