tiistai 14. helmikuuta 2012

Hue 2



Toisena Hue-päivänä nukuttiin pitkään ja mentiin sitten torille. Kaikenlaisia toreja ja turuja on maailmalla kierrelty, ne on – kirkkojen ohella tietysti – mun lempikohteita. Vaan en oo vielä ikinä tällaista nähnyt. Tori oli osittain ulkona, osittain 'sisätiloissa'. Joka tarkoittaa hökkelimäistä hallia jonka kattona on erimuotoisia ja erivärisiä ruosteisia aaltopeltilevyjä. Myyntipaikat on ihan sikin sokin lattialla ilman mitään tiskejä tai väliseiniä ja lattia on maalattia joka oli vettynyt ja liettynyt kaiken maailman vihanneksista ja lihoista ja kaloista syntyneistä jätteistä. Kaikki jätteet heitettiin huolettomasti keskikäytävälle eli siihen missä asiakkaat kulkee. Väkeä oli aivan mielettömästi, meidän lisäksi vain pari turistia. Ja kaiken keskellä pörrää ne iänikuiset mopot. Käytävät on ehkä puolentoistametrin levyiset ja siinä sitten tungeksii mopot ja ihmiset. Ja siinä maassa, suunnilleen mopojen pakoputkien kohdalla on lihat, kalat, vihannekset, hedelmät, riisit ja jauhot paljaan taivaan alla. Parasta mitä näin oli jauhelihan tekeminen, pari pikkutyttöä istui maassa edessään noin viiden sentin paksuine puupölikkä jonka päällä ne valtavilla veitsillä hakkasi lihaa mössöksi. Tästä mulla ei valitettavasti ole kuvaa, en uskaltanut kun olin jo pari kertaa saanut kyytiä kamerani kanssa.




Kuuluisa Durian-hedelmä

Sisäänkäynti torillr
Sain vihdoin maistettua kuuluisaa Durian-hedelmää Singaporessa. Se haisee ihan kamalalle, hedelmämyyjien kojut voi haistaa jo korttelin päähän ja useimmat hotellit kieltävät sen tuomisen sisätiloihin, mutta maun kerrotaan olevan herkullinen. No, en pitänyt siitä alkuunkaan, nythän on sitten maistettu.

Matkalla torille törmäsimme hääseurueeseen. Sekin oli aikamoista mylläkkää, rummut paukkui ja  leijonat tanssivat ympäriinsä.

hääseuruetta









Täällä oli myös aika erikoinen tapa hävittää roskia. Jalkakäytävän reunaan sytytetään notski, johon ravintolat ja kodit lakaisevat roskansa. Illalla näillä samoilla notskeilla paahdetaan maissia ym.


Loppupäivä menikin sitten seuraavan päivän aikaista lähtöä valmistellessa.
Huen saalis: vaaleansiniset Converse-tennarit merkkiliikkeestä.

Hyvää ystävänpäivää kaikille!! Tässä maassa sitä näköjään vietetäänkin oikein kunnolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti