perjantai 10. helmikuuta 2012

Eka ilta Vietnamissa


Perjantaipäivä meni kokonaisuudessaan matkustamiseen. Lähdettiin hotellista aamuyhdeksältä, lennettiin Saigoniin ja Saigonista edelleen Hueen. Saapuminen tähän Vietnamin kaupunkiin oli todellinen shokki Singaporen jälkeen. Röttelöisiä taloja pitkin ja poikin umpimähkäsissä kasoissa, mopoja ja mopoja ja mopoja ja mopoja ja välillä polkupyöriä ja taas mopoja. Taksikuski joka vei meidät Singaporen kentälle varoitti että kun ylität katua niin 'just walk; if you stop, they hit you, if you run, they hit you'. Eikä me vielä edes olla Saigonissa vaan pikkukaupungissa. Ehkä tämä on hyvää harjoittelua. Onnistuin muuten jo törmäämään yhteen mopoon, onneksi vauhti oli kovin hiljainen. Taksissa lentokentältä ajattelin että en kyllä ylitä yhtäkään katua tässä maassa, mutta on niitä nyt muutama ylitetty myöhäisen illan hiljaisena hetkenä.
Hotelli löytyi pienen kujan pienemmän kujan päässä (vähän tyyliä Rannikkolaivurinpolku – Rannikkolaivurinkuja, mutta paljon rähjäisempi). Huone on kuitenkin erinomainen . Vastaanottokin oli ruhtinaallinen, tuotiin ensimmäiseksi mehua ja hedelmiä ja jogurttia väsyneille matkailijoillelä.
Ruokapaikaksi suositeltiin lähistön ravintolaa. Ei ollut kummoinen, ruoka ihan turistimössöä, mutta tulipahan vatsa täyteen päivän halpislennoilla kun ei tarjottu muuta kun vettä ja vaihtoaika oli rajallinen.
Kiitos muistutuksesta Suomen talven ihanuudesta – ketkä kaikki on käynyt siellä rapisevassa hangessa hiihtämässä ja imenyt lapasesta herkullista jäätä? En ainakaan vielä tunnusta minkäänlaista kaipuuta sinne pakkasen puremiin pohjoisiin pihapiireihin enkä lumisten latujen
taianomaisiin lumoihin.

2 kommenttia:

  1. Taalla meillä kaikki ihan normisti. Inkku ja kukka on kylvyssa ja juoksee sieltä ulos hankeen vahan valia - jamppe kun ei suostunut lammittamaan paljua.

    Weeralla on tanaan tupaantuliaiset, joihin Ainokin oli kutsuttu. Aino tuli just kotiin ja kertoo, että oli ollut tosi kivaa. Olivat pelailleet saaran, ennan ja kumppaneiden kanssa innokkaasti aliasta.

    Ma olen viimeistellyt uutta makuuhuonetta. Siitä tuli tosi hieno! Vaatteita vaan taitaa olla vahan liikaa, eivat oikein mahdu kaappiin. Pitanee siis karsia jampen kaappia (ei tama siltä kesta kahta, sanoitkin hyttynen elefantille).

    Saaralla oli tanaan aidinkielen kirjoitukset. Taisi mennä totuttuun tapaan, eli ihan putkeen.

    Eipa sitten talla kertaa muuta. Nauttikaa seikkailustanne! Riikka

    VastaaPoista
  2. kivaa kun oot kirjotellut jo näin monta kertaa! mulla oli eilen pienet tuparisynttärit, ja oli supermukava ilta. toivottavasti teilläkin on kivaa ja nauttikaa nyt lämmöstä, täällä on edelleen ihan liian talvi :( me kaikki seuraillaan sun blogia! <3 weera

    VastaaPoista