My kind of town

Huen retkipäivänä tutustuttiin suunnilleen meidän ikäiseen itävaltalaispariskuntaan, kaksi dottorea, joka oli myös lähdössä HoiAniin. Olin jo varannut meille auton, mutta sain vaihdettu sen isommaksi ja lähdettiin yhdessä matkaan. Kuljettajan sanottiin puhuvan englantia ja hän veisi meidät määrättyihin kiinnostaviin kohteisiin matkan varrella.

Autoa hän kuljetti tasaisesti ja maltillisesti mutta kielitaito ja opastaito vaatii ehkä vielä vähän kohennusta. Kun ohitimme pyöräilijän, hän osoitti sitä ja sanoi 'bike', kun ylitimme joen hän sanoi 'river'. Hän osasi pysähtyä kun halusimme mutta jos jotain kysyttiin hän hymyili leveästi ja ymmärtäväisesti ja sanoi 'jeees'. Kiinnostavat kohteet oli sitä että katsottiin vuorelta alas laguuniin ja ihailtiin,

 ajettiin kuuluisan China Beachin ohi ja todettiin että siinä se meni. No, se olikin täynnä hotelleja ja rakennustyömaita. Marmorivuorilla pysähdyttiin, mutta mentiin vain kauppaan ja varsinaisia vuoria katseltiin vain matkan päästä.

roopevaari olisi halunnut meidän pihalle tän

ja mä tän. Muuten, kaksi kertaa saman päivän aikana  roopevaarin vatsaa tultiin silittämään ja verraattiin sitä tähän iloiseen buddhaan. Ymmärrän vatsan, mutta en oikein tuota iloista ilmettä....

Matka kuitenkin taittui kauniissa maisemissa ensin vuorenrinnettä ylös ja sitten toista alas ja  oli todella huikaisevaa.

Vuorten ylitys muutti sään aivan olennaisesti. Huessa oli niinkuin meillä normaali kesäsää,

vuorten toisella puolella ollaan sitten lämpimässä.

Hoi An:issa mulle tuli heti sellainen tunne että pidän kovasti tästä kaupungista. Tämä on pienempi, huomattavasti siistimpi ja täällä on ihan siedettävä liikenne. Tosin hirveesti turisteja, jotka nekin onnesllisen näköisinä päristelevät mopolla tai polkevat pyörillä ympäri kaupunkia. Myös näkee kylläkin paljon turisteja joita on paikkailtu tavalla tai toisella, kenellä kipsi, kenellä siteet tai laastarit. Täällä on hyvin kunnossa pidetty vanhakaupunki, jossa ei saa ajaa autolla eikä mopolla ollenkaan, kaunis joki virtaa kaupungin läpi ja tunnelma on leppoisa.

Yksityiskohta kiinalaisen kauppiastalon katosta. Hieno.

Hoi Anin varmaan kuuluisin nähtävyys, japanilainen silta rakennettu joskus 1500-luvulla

 Lähdimme heti ensimmäisenä päivänä koko päivän retkelle My Son-nimiseen kylään jossa on Cham-kulttuurin jäännöksiä. AnchorWat:in nähneinä ei ollut kummoinenkaan kokemus, suuri osa oli sitäpaitsi jenkkipommien tuhoamaa ja restauroinnin alla. Tässä kohteessa melkein mieleenpainuvin kokemus oli  alueen ympäröimät sademetsän peittämät vuorenrinteet joilla niitä kovimpia taisteluja aikoinaan käytiin. Nähtiin kuitenkin paljon maaseutua  ja paluumatka tehtiin veneellä joten ihan kiva päivä

reinkarnaatio???

Tällä matkustetttin takaisin kaupunkiin. Oli aika harva ja laho, ei tuntunut kovinkaan turvalliselta. Tuo takana oleva pömpeli on huussi. En kyllä nähnyt että kukaan olisi käyttänyt sitä.

Paikallisten vesikulkuneuvo

Parhaiten säilynyt osa MySonin alueesta

Tokana päivänä kuljeskeltiin ympäri kaupunkia katselemassa nähtävyyksiä, ja sitten seuraavan päivän iltana lähdetään yöjunalla seuraavaan kohteeseen, Nha Trangiin, joka on rantalomapaikka.

Pari sanaa paikallisesta rahasta joka on dong. Tässä ollaan nyt oltu miljonäärejä kun miljoon dongia on n. 40 Euroa. Välillä täytyy laskea useamman kerran kun ensimmäisen laskutoimituksen tulosta ei millään usko oikeaksi, esim. että tuopillinen draught beeria maksaa 15 senttiä. On niitä kylläkin kalliimpiakin oluita.

Luonnollisesti paikalliset ihmiset keräävät turisteilta rahat pois mitä erilaisimmin keinoin. Kai se on sallittua, turismi on niiden elinkeino eikä ne rahat ole suurensuuria summia. Esimerkiksi kuvasin yhtä tätiä joka kanteli semmosta kantotelinettä missä oli hedelmiä. Hän tuli sitten luokseni myymään niitä enkä kehdannut kieltäytyä, halusin ostaa 4 minibanaania mutta hän latoi pussiin lisäksi mandariineja ja pyysi maksuksi 50.000 rahaa. Kun kauhistelin hintaa hän vain nauroi ja ojenteli kouraansa kohti. Olisi tietysti voinut kieltäytyä, mutta jotenkin sitä joutuu hämmennyksiin. Se pussillinen maksoi siis 2 Euroa eli enemmän kun Suomessa. Sillä olisi saanut monta olutta.

HoiAn on myös tunnettu vaattureistaan ja kengistä. Siellä ei voinut ostaa valmista vaatetta eikä kenkiä, kaikki valmistetaan mittojen mukaan. Kun kysyin yhdeltä kenkäkauppiaalta voisinko ostaa kengät heti mukaan, hän katsoi minua aidosti hämmästyneenä ja sanoi että tule kahden tunnin päästä hakemaan ne niin ne tehdään sinulle. Kai niillä kuitenkin jossain laitakaupungilla, piilossa turisteilta, on jotain kauppoja mistä ne asukkaat itse ostaa vaattensa.

tässä on mun kenkäsaalis, converset ja kahdet käsin(?) mittojen mukaan tehdyt sandaalit.

En ole ottanut ruokakuvia kun meidän kameralla otettuna ne näyttää aina oxennuxelta, mutta tätä länsimaista hapatusta en voinut vastustaa. Capuccinoa ja cheese-cakea Cargo-kahvilassa. Hintakin on huimaava, 2 capuccinoa ja yksi ISO pala kakkua 5 euroa.

Tässä on meidän hotelli, joki virtaa tuossa vieressä ja vanha kaupunki alkaa kadun toisella puolelta. Tämän paremmin ei olisi voinut onnistua hotellivalinnan suhteen. Joskus niinkin.