Huessa

Oli aamulla aikainen herätys. Lähdettiin kokopäiväretkelle joka kattoi kaikki Huen suurimmat

nähtävyydet. Kokonaisuudessaan tämä retki tuli maksamaan meille n. 30 Euroa sisältäen lounaan ja sisäänpääsymaksut kohteisiin. Ihan käsittämättömän halpa hinta.

Vietnamin 13 kunkkua on hallinnut Huessa ja niillä on kaikkilla hauta-alueet tässä lähistöllä.

Ei kuitenkaan käyty kun kolmessa. Osa näistä hauta-alueista on pahoin vaurioitunut pommituksissa.

Ensimmäinen pysähdyspaikka oli keisari Minh Mangin hauta jota rakennettiin 1841-43. Se on useiden hehtaarien laajuinen muurien ympäröimä alue. Kun tullaan portista sisään niin rakennukset ja niiden väliset pihat on sijoitettu peräkkäin samalla tavalla kun Pekingin Kielletyssä kaupungissa.

Viimeisenä tullaan kukkulalle johon varsinainen hauta on kaivettu. Suuaukon sulkee betoniportti ja koko kukkulaa ympäröi 7 m korkea muuri. Kertovat että ruumista etsittiin vuonna 1947 ja että jonkinlainen paasi löytyi, mutta ruumista ei. Kun olen lukenut erilaisia matkaoppaita, niin yksi niistä oli sitä mieltä että niitä kunkkuja ei olisikaan haudattu näihin paikkoihin vaan ihan muualle, eikä kukaan tiedä mihin. Tuntuu myös aika ihmeelliseltä ettei niitä muka olisi etsitty muulloin kuin tuona yhtenä vuonna ja että nykytekniikalla mitään ei olisi löytynyt, joten en oikein taida uskoa kaikkea mitä kerrotaan.

Tämä Minh Mang oli aika kova jätkä, sillä oli 33 vaimoa, 107 jalkavaimoa ja ainakin 142 lasta.

Eläessään se kävi kaksi kertaa kuussa täydenkuun aikana siellä hauta-alueellaan, lähti veneellä Huesta Perfume-riveriä pitkin seilaamaan. Koko hovin piti kävellä sinne – 12 km – ja olla valmiina vastaanottamassa herraa kun hän tulee. Oli niille kuitenkin rakennettu sinne vaatimattomat sosiaalitilat että saivat vaihtaa vaatteita kuuman patikoinnin jälkeen.

.

Tästä sinne mentiin sisään

Roopevaari dyykkaa

Ja tonne perälle se on haudattu

Seuraava kohde oli Tu Duc- nimisen kunkun hauta-alue, tämä oli edellisen pojanpoika. Ja isoisänsä vastakohta,hän oli lapseton pieni ja hintelä runoilija. Alueella oli kaunis lootuslampi ja sen rannalla rakennus jossa hän kirjoitti runojaan. Hän piti hauta-aluetta kesämökkinään ja asui vain talvet Huen palatsissa. Hänellä oli joka tarkoitusta varten oma rakennuksensa, kuten nyt tuo runonkirjoittamistalo, joka ei ollut mikään pieni paviljonki vaan ihan kunnonkokoinen talo.

Runoilijan paviljonki

hauska yksityiskohta - voi sen rännin tietysti näinkin tehdä

Kolmas kunkku jonka hautaa kunnioitimme oli Khai Dinh joka hallitsi 1916-1925. Se olikin ihan erilainen, hän oli opiskellut Ranskassa ja saanut eurooppalaisista linnoista ja kirkoista vaikutteita.

Alue oli kukkulan rinteellä ja sinne kiivettiin 127 askelmaa – ei kauheen paljon, on sitä kiivetty enemmänkin, mutta askelmat oli kovin korkeita. Päähuoneen seinät oli uskomattoman kauniisti koristeltu kolmiulotteisilla sommitelmilla joissa oli käytetty kiviä, lasin- ja ruukunpalasia. Paljon hienompia kun ne, mitä meikäläiset kotoilu-ihmiset tekevät kotoilu-lehdissään

tässä Hän, koko komeudessaan

.Seuraavaksi meillä oli vuorossa täysin kaupallinen kohde, kylä jossa valmistetaan suitsukkeita ja vietnamilaisia olkihattuja. Aina  sitä näistäkin oppii jotain uutta, nyt esim tiedän miten kanelilta tuoksuvia suitsukkeita tehdään. Sääliksi kuitenkin käy niitä ihmisiä kun turistit tulee ja tuijottaa eikä kukaan osta mitään.

Sitten mentiin katsomaan perinteistä vietnamilaista taistelua. Se oli loppujen lopuksi aika hieno, pari ihan uskomatonta temppua. Kuvattiin Elpulle pari videopätkää jotka voidaan katsoa sittten kotona, en osaa 

laittaa niitä tänne koneelle ilman naapuriapua.

Lounaan jälkeen vuorossa kuuluisa pagoda jonka suurin vetonaula on vanha Austin, jolla pagodan munkki vuonna 1968 ajoi Saigonin keskustaan, nousi autosta, valeli itsensä bensalla ja paloi mielenosoituksena sotaa vastaan.

Lounaan jälkeen oli sitten vuorossa Huen kuninkaallisen palatsin alue joka taas pohjaltaan muistuttaa hyvin 

paljon Pekingin kiellettyä kaupunkia. Alueella on viime sodankin aikana ollut hyvin suuri merkitys, etelävietnamilaiset pitivät siellä puoliaan 77 päivää ja otti sitten ja hävisi. Niinpä aluetta pommitettiin aika rankasti , mikä valitettavasti näkyy. Lähes kaikki rakennukset muurien sisäpuolella oli hävitetty ja Unescon avulla niitä nyt rakennellaan uudestaan. Mikään opaskirja ei kertonut mulle että  rakennuksia ei juuri ole, joten petyin aika pahasti.

Oppaamme tällä retkellä oli nuorehko mieshenkilö, selvästi kunnon puoluelainen, mutta hyvin hauska tyyppi.

Ilahdutti meitä bussissa laulamalla sekä ikivanhaa vietnamilaista musiikkia että sitten vähän uudempaa kuten hänen suuresti ihailemaansa Bruce Springsteenia. Vielä hän kertoi olleensa 9 vuotta luostarissa ja piti meille pitkän esitelmän buddhalaisuudesta. Bussissa oli myös vietnamilaisia turisteja joilla oli hyvin hauskaa oppaan jutuille jotka siinä vaiheessa meni meiltä yli ymmärryksen.

ihan kun meidän Jari S........., eikö?

Tästä tuli nyt vähän pitkä postaus, mutta pitkä oli päiväkin.