Bali

Ollaan nyt kolmatta päivää Balilla ja matka on puolessavälissä.

Baliin tuleminen oli aika vaivalloista, ensin 3 tunnin lento Saigonista Singaporeen, kentällä 3 tuntia ja sitten jatkolento Balille 2,5 tuntia. Maahantulokaavakkeita ei koneessa jaettu, joten vaatimattomassa terminaalirakennuksessa oli aikamoinen sekasorto kun kaikki etsi kaavakkeita ja paikkaa missä niitä täyttää. Kaavakkeita oli 2 erilaista, lisäksi piti vielä jonottaa maksamaan viisumia jonka sitten sai passitarkastuksen yhteydessä. Oli kuuma ja tungosta ja ilta jo pitkällä.

Sanur Beach josta oli varattu hotelli, oli vielä puolen tunnin taksimatkan päässä. Hotelli oli oikein mukava, tuntui vain olevan kauhean kaukana pääkadulta ja rannasta. Illalla ei enää uskallettu lähteä mihinkään, oli ihan pilkkopimeä, onneksi hotellissa oli oikein viihtyisä terassiravintola.

hotellihuoneemme koristeellinen ovi

uima-allas ja takana ravintola

 Aamulla sitten lähdettiin tallustelemaan ja löytyi se rantakin viimein, hikisen ja epäuskoisen patikoinnin jälkeen. Vuokrattiin rannalta polkupyörät kahdeksi päiväksi, niillä oli sitten mukava huristella hotellin ja rannan väliä ja vähän muuallakin. Tosin huomattiin viimeisenä päivänä että ei se hotelli niin kukana ollutkaan, me vain luettiin karttaa väärin ja kuljettiin ihan väärää reittiä.

kisuli käynyt pistämässä poskeensa uhrilahjat

Uhrilahjoja on myös jalkakäytävillä ja jopa keskellä katua. ilmeisesti ne pitäisi kunnioittaen kertää, mutta mopot ja autot kyllä survovat niitä suruttomasti.

Ekan kerran tämän matkan aikana löhöiltiin nyt rannalla. Kaikenmaailman kaupustelijoita oli pilvin pimein ja sorruin ostamaan mani- ja pedikyyrin joka tehtiin siinä rantatuolilla maatessa. Vaikka inhoan tinkimistä niin olin oiken tyytyväinen kun sain hinnasta puolet pois, tunnin työ maksoi nyt alle 6 Euroa, naapurituolin englantilaisrouva maksoi paljon enemmän. Kaupanpäällisiksi minulta paloi auringossa vasen puoli vähän ilkeästi.

 Sanurin rannan pitäisi olla Balin parhaimpia, mutta verrattuna Thaimaan rantoihin se jää kyllä pahasti jälkeen. Vesi on sameaa ja roskaista ja pohja on aaltojen vaikutuksesta kuin perunapelto.Rannalla ei kyllä näkynytkään yhtään lapsia tekemässä hiekkalinnoja tai temmeltämässä vedessä. Muutenkin täällä näkyy hyvin vähän lapsituristeja

ihan mukavaltahan tämä kuit enkin näyttää, vai mitä?

.

Polkupyöränvuokraajalla on oikein monitoimibusiness, mies jonka nimi on Cameng hoitaa myös private car- kuljetuksia ja toimii samalla oppaana. Vaimo, Sara, pitää putiikkia ja näyttää päättävän perheen kaikki asiat. Cameng toi meidät tänään seuraavaan kohteeseemme, Ubud-nimiseen kaupunkiin ja loppuviikolla lähdetään hänen kyydissään kahden päivän reissulle saaren pohjoisrannalle.Ubud on saaren taide- ja kulttuurikeskus. Matkalla Ubudiin pysähdyttiin katsomaan tunnin kestävää tanssiesitystä. Se ei oikeastaan ollut vain tanssi, vaan  tarina jonka juonesta  sai englanninkielisen monisteen. Varmaan meiltä jäi juonesta kuitenkin paljon ymmärtämättä, kaikki käsi- ja jalkaliikket kun merkitsevät jotain ja niihin pitäisi kyllä olla paremmin vihkiytynyt.

Esitys oli ratkiriemukas taistelu hyvän ja pahan välillä ja puvustus oli uskomattoman vaikuttava.

bändi

tarinan hyvis

kaverinsa apina

ja pahis. Arvatkaa kuka voitti.

Sitten etsittiin Ubudista hotelli, olin suomenkielisestä opaskirjasta löytänyt kiinnostavan kohteen aivan keskustassa, omistaja on balilainen, mutta hänellä on ollut suomalainen vaimo ja hän puhuu suomea. 3 lasta on koulutettu Suomessa ja on töissä siellä. Vaimo on häippäissyt, mutta asuu vielä Balilla. Tämän kaiken kertoi respa, omistajaa ei olla vielä tavattu. Saatiin neuvoteltua hinta sopivaksi ja täällä me nyt ollaan seuraavat 5 yötä. Käytiin altaassa uimassa ja piti lähteä syömään, niin alkoikin rankkasade. Nälkä kurnii suonissa mutta sade ja kova ukkonen ei houkuttele lähtemään tästä terassilta mihinkään.

näkymä terassiltamme sateessa. uima-altaan takana on riisipeltoja.

nämä on lohikäärmeitä, jotka pystytetään jouluksi, joka on joskus tammikuussa. Ne poistetaan uuten vuotena, joka on tänä vuonna 23.3. tuo roikkuva osa on häntä, ja pää on alaspäin. Pään kohdalle niille laitetaan joka päivä syötävää oljesta tehtyihin 'koppeihin'

täälläkin löytyy kahvihampaankolotuksen pelastaja, ihana Starbucks. Tämä kuva on starbuckin takapihalta.

bye bye Vietnam

Joitakin muistelmia ja huomioita vielä Vietnamista

Junamatkasta vielä: kun oltiin vihdoin asetuttu paikoillemme ja rupesin virittelemään läppäriä katsoaksemme yhden dvd:n, niin yhtäkkiä näppäimistölle loikkasi noin 4 sentin pituinen torakka.

Se kyllä katosi yhtä nopeasti kun ilmestyi, roopevaari antoi sille kunnon näpyn, mutta koko matkan tuntui kuin torakoita olisi möyrinyt jaloissa.

Nha Trangissa hotellinpitäjä Vicky tuli näyttämään mulle jotain vaaleanpunaista esinettä ja kysyi tiedänkö mikä se on. Hetken katseltuani oivalsin että se on siankorva, tuore sellainen. Kerroin Vickylle että meillä ne on kuivattuna suurta koiranherkkua, mikä häntä suuresti huvitti . Heillä se keitetään, paistetaan rapeaksi ja viipaloidaan snacksiksi. We eat everything, nothing to waste.

Ruoka Vietnamissa ei mielestäni ole yhtä hyvää kun Thaimaassa. Joitakin oikein maukkaita

annoksia syötiin, mutta enimmäkseen se oli hyvinkin tavanomaista, vaikka yritettiin etsiä muutakin kun turistiruokaa.. Paikallinen olut on hyvää, viini ei, ja se on aika kallista. Vietnamilainen viini maksaa ravintolassa n. 4 euroa/pullo , ulkolaiset n. 15. Viinikaupassa viinien hinnat oli suurin piirtein samat kun Suomessa. Viimeisenä iltana Saigonissa huolestuin pahanpäiväisesti kun roopevaarilla ei ollut nälkä eikä ruuan kyytipoikana ollut olutkaan maistunut. Sitten hän yhtäkkiä poistuikin pöydästä mitään sanomatta ja tuli jonkun ajan päästä kalpeana takaisin ja halusi heti mennä kämppään. Vatsa oli totaalisesti tyhjentynyt, suun kautta. Ja seuraava päivä oli matkustuspäivä. Tässä sitä nyt oltiin, tyttäremme oli juuri tiedustellut vointiamme, hän oli nähnyt enneunen. Onneksi uni ei ollut kovin paha ja tämä vatsatautikin meni aamuun mennessä ohi. Tosin vaari-raukka ei saanut koko seuraavana päivänä apekseen muuta kun vettä.

Ihmiset on ylen ystävällisiä ja hotellien henkilökunta äärettömän avuliasta. Näennäisestä täydellisestä sekasorrosta huolimatta kaikki, ainakin meidän kohdalla, pelasi tosi hyvin, sovittuja asioita ja aikatauluja noudatettiin, lentokentät nykyaikaisia, ilmainen wifi joka paikassa ymym.

Joku häiriö läppäriin tuli, mutta siitä selvittiin pelkällä säikähdyksellä, kiitos vielä Piritanaukion Nurkkahuoneen Nörtille!

Jos jotain jäin kaipaamaan, niin ihan aitoa maaseutua. Sitä toki nähtiin bussin ikkunasta, mutta aina kun pysähdyttiin niin oli joku kaupustelukeskus. Kaupunkielämää näki tallustellessa ympäriinsä muualla kun turistikeskittymissä.

haluun mopon...

Mitäs sanoisitte tytöt esim. tällaisesta? Sillä huristeltaisiin pitkin Jollasta ja Laajasaloa ja Herttoniemeä – voisi sillä mennä ihan Itikseenkin.

Tämä oli tietysti aasinsilta aiheeseen HoChiMinh=HCMC=Saigon, joksi sitä edelleen eniten sanotaan. Siellä niitä mopoja  nimittäin on.

Onneksi oltiin vähän harjoittelemassa pienemmissä kaupungeissa, muuten tämä olisi ollut aivan kamalaa. Ne vaan vyöryy pitkin katuja, mulle tuli mieleen kunnon inkkarileffojen puhvelilaumat

Ja sinne sitten sekaan ylittämään katua. Jotenkin siihen kuitenkin tottui aika nopeasti ja selvittiin vammoitta.

Olin valinnut hotellin Saigonin matkailija-alueelta, jossa riitti hyörinää läpi yön. Lähdettiin ennen kuutta aamulla lentokentälle ja silloin oli jo sekä liikenteessä että ruoka- ja kaupustelijatoiminnassa täysi rähinä päällä.

Hotelli oli siisti ja taas pienen kujan varrella joten sinne ei meteli kantautunut. Henkilökunta erittäin

ystävällistä, ne tarjoutui vapaaehtoisesti vaihtamaan meille vähän paremman huoneen joka oli vapautunut, tekivät meille aamiaista puoli kuudeksi ymym. Ensimmäisenä yönä oli rankkasade ja kova ukkonen, joka kesti useamman tunnin aamuyöstä. Ukkonen oli kaiketi vaurioittanut sähköjohtoja koska määrätyllä alueella oli joka kaupan ulkopuolella aggregaatti, ja meteli oli sen mukainen.

Ekana päivänä kierreltiin jalkaisin kaupunkia koko päivän. Ruokakojuja, joissa valmistetaan keittoja ja grillataan vartaita ja maissia omatekoisissa peltilaatikoissa, on jalkakäytävillä vieri vieressä ihan keskustassakin, mutta kun menee vähänkin sivummaksi niin jalkakäytävillä on jo parturia, ompelijaa, suutaria – niillä on ilmeisesti ihan oma 'suutarikatu'.

Suutarit työssään

kukkaloistoa kadulla

 Jos jalkakäytävästä jää vielä jotain tilaa niin se täyttyy mopoista. Eli jalankulkija kulkee kadun viertä ja odottaa koko ajan että joku mopo tulee takaapäin päälle. Koko päivän tallaamisen jälkeen oltiin ihan puhki, kun vielä piti olla koko ajan tosi valppaana liikenteen takia. Onko kukaan  huomannut että en ole puhunut kirkoista lainkaan. Nyt olisin mennyt Saigonin katedraaliin, mutta se oli just kiinni kun oltiin kohdalla.

Toisena päivänä lähdetiin aikaisin aamulla Mekongin¨-retkelle. Koko päivän retki lounaineen maksoi 13 USD/nuppi. Ajettiin bussilla n. puolitoista tuntia jonka jälkeen siirryttiin jokilaivaan.

Käytiin mehiläisfarmilla, coconut candy-tehtaalla, tutustuttiin riisipaperin (vastaa meillä filotaikinaa) valmistukseen, hedelmäviljelyksellä, verstaassa jossa tehtiin kookospalmusta kaikkea, mentiin välillä soutuveneellä ja jopa hevoskyydillä.  Mielenkiintoista joskaan ei tietenkään kovinkaan alkuperäistä. Vietnamilaiset ei halua että turistit sekoilee omin päin joka paikassa, sen takia nuo valmisretketkin on niin halpoja.

Kalastaja siirtämässä pyydystään Mekong-joessa. Ei näytä ihan helpolta ja miellyttävältä elannon saamiselta.

Riisipaperit kuivumassa. Näihin voi lisätä valmistusvaiheessa erilaisia mausteita, sipulia, vihersilppua tms,  sitten ne kuivataan ja käytetään filotaikinan tavoin, tai vielä paistetaan rapeaksi ja kas! vietnamilainen perunalastu.

lounaaksi oli elephant's ear fish - oikein herkullista.

Sää Saigonissa oli lempeänkostea, ei liian kuuma, eikä satanut paitsi sen yhden aamuyön.

Aamulla aikainen herätys ja lähtö Balille, ensin lento Saigonista Singaporeen ja siitä edelleen Balille jossa vietämme matkan loppuajan. Matkustamiseen meneekin ihan koko päivä.

Dalatissa

Dalatin hotellin varasin edellisenä päivänä ja se sattui onnistumaan ihan nappiin. Ihan kaupungin keskustassa ja parinsadan metrin päässä bussin päätepysäkiltä joten taas säästettiin kun ei tarvinnut mennä pirssillä. Hotelli oli muutenkin hyvä, huone oli iso ja mikä parasta, siinä oli KAKSI double bediä. Pitkästä aikaa ei tarvinnut tapella Roopevaarin kanssa peitosta ja sai kääntyillä ihan vapaasti.

Dalatissa ei ollut yhtään niin kylmä kun luulin, eikä siellä satanut.

Yksityiskohta kylppärin ovesta

Kuten tavallisesti, lähdettiin kaupunkikiertoajelulle, jossa nähtiin viimeisen kunkun kesäpalatsi, eipä ollut kummoinen. Muistutti yksinkertaisuudessaan ehkä vähän Kantolaa, puutarha oli hieno.

Näimme myös Vietnamin suurimman buddhan, 20 m korkea kullattu rakennelma, sikälikin erikoinen että sen sisällä on huoneita joissa asuu munkkeja ja nunnia. Ne on varmaan ihan erikoisen

ylentyneitä.

 Sitten mentiin köysiradalla yhteen meditation centeriin, se on ihan uusi eikä mitenkään ihmetystä herättävä.Roopevaarikin on jo nykyään kokenut köysiratamatkustaja eikä pelännyt yhtään. Kiertoajeluun kuului myös vesiputous, niitähän on nähty, mutta tämä olikin aika mahtava. Putous oli n.30 m syvässä solassa ja sinne mentiin jyrkkiä portaita pitkin. Jo ennen puoltaväliä tuli hakematta mieleen, että täältä pitää päästä myös pois, olisko paras kääntyä? Mutta eipä hätää, vietnamilaiset oli rakentanut sellaisen kelkkaradan joka veti ihmiset sieltä ylös, tunne oli kuin Linnanmäellä ikään.

 Sitten meidät kipattiin tunniksi aivan älyttömään paikkaan, monen hehtaarin suuruiselle alueelle jonka nimi on Valley of Love, ja joka on aivan täynnä mitä mauttominta kitchiä. En osaa yhtään kuvitella kenelle se on tarkoitettu, turistit kuskataan sinne väkisin ja paikkakuntalaisia siellä ei ollut yhtään.

my true love

Kaksi kyyhkyläistä. Olen aina kummastellut kun nuoriso ottaa kuvia itsestään, mutta näköjään se onnistuu meiltäkin.

Paras elämys Dalatissa oli Crazy House joka todella on crazy. Sen on suunnitellut vietnamilainen naisarkkitehti joka on opiskellut Moskovassa ja talo on ilmeisesti saanut rakennusluvan siksi että tämä arkkitehti on Vietnamin entisen presidentin tytär. Se toimii myös hotellina, mutta tokkopa siellä ketään hotelliasiakkaita on kun väkeä on koko ajan tuvan täydeltä kurkkaamassa huoneisiin sisään. Se on oikeastaan kuin kallioon hakattu luola jossa kulkee portaita ,käytäviä ja siltoja ulkona ja sisäällä ihan sikin sokin ja ristiin rastiin. Joka paikassa, portaitten kaiteissa, ovien ympärillä ja missä tahansa on surrealistisia eläinhahmoja. Huoneet on kaikki nimetty eläinten mukaan ja joka huoneessa on takka, joka jotenkin esittää ko eläintä. Jossain vaiheessa meille tuli mieleen että tämä arkkitehtirouva on varmaan käynyt Barcelonassa tutustumassa Gaudin töihin, tämä ei vaan käytä niin värikkäitä elementtejä kun Gaudi. Työt alueella jatkuu koko ajan ja lisää mielikuvituksellisia osioita syntyy ..

Crazy house ulkoa päin

Kotka-huoneen takka

ja kotka-huoneen sänky

käytäviä, sokkeloita, portaita

Dalat on hyvin siisti kaupunki verrattuna esim Nha Trangiin ja hakkaa mielestämme Nha Trangin mennen tullen kaikessa paitsi ravintolatarjonnassa. Monet teistä lukijoista on ollut kanssammme reissaamassa ja joutuneet kokemaan ruokapaikan etsimisen roopevaarin johdolla. Nyt kävi taas niin, mulla jotenkin ote lipsui. Kuljettiin ja kuljettiin, katsottiin kaikki kohdalle osuneet ruokapaikat eikä mikään kelvannut. Lopuksi, kun ilmoitin kuolevani nälkään, osui kohdalle yksi iso hotelli, jonka

ravintolaa oli kehuttu jossain opaskirjassa. Siellä ei kuitenkaan näkynyt ristinsielua ja oltiin jo taas kääntymässä pois kun pihalle tuli joku kyypparin näköinen mies ja vei meidät sisään – aivan valtavaan ravintolasaliin jossa tuolit oli koristeltu valkoisin irtopäällystein rusetteineen kaikkineen. Eikä siellä ollut ketään. Nyt roopevaari ei suostunut lähtemään pois, mutta suostui kuitenkin siihen ettei tässä kammottavassa paikassa syödä mitään monen ruokalajin illallista, vaan otettiin vain oluet ja salaatit. Mulla oli ihan kamalan vaivautunut ja ahdistunut tunne koko ajan eikä roopevaarikaan kovin tyytyväiseltä näyttänyt.

 Kaupungin toiseksi suurin nähtävyys on tori ja kauppahalli, kyllä siinä taas jaksoi kulkea ja ihmetellä vaikka niitä on nyt jo aika monta nähnyt. Kaupungin ympärillä on varmaan tuhansia kasvihuoneita, ihan vieri vieressä. Niissä kasvatetaan hedelmiä, vihanneksia ja kukkia koko keskivietnamin tarpeeseen. Tärkeimmät tuotteet on mansikat ja latva-artisokat. Täällä tuotetaan myös Vietnamin ainoa viini, joka nyt ei ole kovinkaan kehuttava. Ulkolaisiakin viinejä saa, mutta ne on melkein meidän hintatasossa.

mansikanmyyjiä torilla, kuten näette marjat on ihan raakoja. Eikä ne maistunut millekkään, saatiin niitä hotellin aamiaisella.

Toisena iltana mentiin vielä iltaretkelle, pieneen kylään jossa asuu joku alkuperäiskansa, en saanut koskaan selvää nimestä. Meidät vietiin jonkinlaiseen halliin jossa oli parisataa ihmistä istumassa penkeillä seinänvierustoilla ja keskellä oli ikään kuin näyttämö, johon sytytettiin iso kokko.

Mies- ja myös naispuoliset herkkupeput esitti vietnamilaisia tansseja, minusta ne kyllä muistuttivat enemmän afrikkalaisia nuotiotansseja kun vietnamilaista sulokkuutta. Sitten tuotiin kehiin viiniruukut joista yhdessä imettiin pillillä viiniä kurkkuun ja saatiin siellä vähän barbequetakin.

Lopuksi yleisö otettiin mukaan villiin tanssiin ja leikkiin. No joo, olihan se vietnamilainen versio kanarian sikajuhlista, mutta hyvä meininki!

Tämä tanssija oli meidän molempien lemppari

Tämä oli roopevaarin lemppari

Ja tässä näitä mun lemppareita

Dalatissa oltiin siis puolitoista päivää ja kaksi yötä, sitten taas aikaisin aamulla baanalle, bussilla kohti Vietnamin osuutemme viimeistä kohdetta, Saigonia.

ja matka jatkuu

Viimeinen päivä Hoi Anissa oli aika kurja. Juna lähti vasta 10 aikaan illalla ja hotellihuone piti luovuttaa klo 12.00. Oltiin kyllä otettu tämä huomioon kun suunniteltiin HoiAnin ohjelmaa, mutta sitä ei otettu huomioon että koko iltapäivän satoi. Norkoiltiin huoneessa siihen 12:een asti. Sitten mentiin taksilla HoiAnin ranta-alueelle, 4 kilsaa keskustasta. Siellä on seuramatkahotellit, ainakin

Aurinkomatkat tekee Suomesta matkoja sinne. Hotellit oli upeita ja niiden puutarhat reheviä ja hyvinhoidettuja, uima-altaita, aurinkotuoleja, tenniskenttiä ym ym kaikkea mitä tarvitaan.

Muttei sitten muuta. Ranta-alue oli tosi likainen ja roskainen, jätekasoja siellä sun täällä, keskeneräisiä tietöitä, peltikattoisia hökkeleitä – ilmeisesti jotain varastoja, ruosteisia purkkeja tölkkejä ja työkaluja ylt'ympäriinsä. Eli juuri sellainen alue jossa pysytään hotellin aitojen sisäpuolella ja sitten käydään hotellin ilmastoidulla minibussilla katsomassa kaupunkia.

Ei viihdytty pitkään, vaan mentiin takaisin kaupunkiin ja pideltiin sadetta milloin missäkin.

Viimeiset pari tuntia istuttiin hotellin aulassa pelaamassa parit AlfaPetit. Roopevaari on muuten matkan aikana pelatuissa otteluissa ehdottomasti voitolla.

vesi oli sitäpaitsi kylmää ja aallokko oli ollut aikamoista jo monta päivää

Vihdoin tuli aika lähteä juna-asemalle joka oli 45 min. taksimatkan päässä, lähimmässä suuressa kaupungissa. Juna oli 35 min. myöhässä, mutta tulihan se sitten sieltä. Ostettiin junaliput niin myöhäisessä vaiheessa että makuuvaunua ei enää saanut. Piti tyytyä 'ensimmäisen luokan' soft seat' ilmastoituun vaunuun. Ilmeisesti on sitten olemassa myös hard seat. Kuvittelin mielessäni mukavaa rentouttavaa junamatkaa ilmavassa vaunussa pehmeässä tuolissa jonka selkänojan saa laskettua mukavaan asentoon, tyyliin Euroopan pitkien matkojen junat. Tämä kuvitelma kuitenkin karisi heti kun näin sen junan. Vaunun ovesta iski vastaan kamalan kuuma ilma ja aivan uskomaton hullunmylly.

Vaunu oli ihan täpötäysi, eikä yhtään muuta turistia kun me. Kun viimein löydettiin omat paikkamme niin nilläkin istui pari vanhahkoa ukkelia. Ne kuitenkin häipyi ihan kiltisti – erään lihaksikkaan nuoren miehen selitettyä heille että noilla on tähän paikkaliput. Tavarahyllyltä riippui ja roikkui jos jonkinlaista tavaraa ja ne oli niin täyteen ahdettu ettei ollut mitään mahdollisuutta saada laukkuja sinne. Myös vaunun käytävilla oli jos jonkinnäköistä pussukkaa, nyssykkää, kassia, koria, laatikkoa ja pakettia. Ei auttanut muu kun tunkea laukut jalkatilaan, joka tarkoitti että jalat ei enää mahtunut sinne.

Ajattelin kauhulla seuraavaa yhdeksää tuntia aivan epäluonnollisessa asennossa. Hyvin se kuitenkin meni, jalkoja sai aina välillä sen verran liikuteltua ettei ne ihan kuollut pois.

Kun juna viimein lähti, ihmiset alkoivat vetäytyä yöpuulle. Mikä tarkoitti sitä että ne levitti lattialle jonkun maton tai viltin ja kävi siihen nukkumaan. Ihan meidän vieressä nuori äiti petasi itselleen ja kahdelle lapselleen käytävälle pedin, imetti nuorimmaisensa ja kävi nukkumaan piittaamatta vähääkään siitä että ihmiset loikkivat siitä yli koko ajan. Kauempana käytävällä oli muitakin nukkujia. Meidän viereisellä penkillä istui kaksi miestä, toinen ryömi penkkien väliin lattialle ja nukkui siellä koko matkan, toinen oikaisi itsensä penkille.

Juna huojui ja horjui, kitisi ja kolisi ja paukahteli aina välillä kuten kotoisasti kotinurkilla, Santahaminan lähellä paukahtelee.

Åiti-lapsi asetelma junan lattialla.

Saavuttiin Nha Trangiin aikaisin aamulla ja juna oli kirinyt kiinni sen puolen tunnin myöhästymisen. Mikä taas johti siihen että vastaanottajaa ei näkynyt, koska juna yleensä aina on myöhässä. Otettiin taksi majapaikkaan, johon jonkun ajan kuluttua saapui vihainen vastaanottaja joka ei ollut löytänyt meitä.
Majapaikka oli taas pienen kujan päässä, kuitenkin ihan matkailukeskustassa ja ihan lähellä rantaa.
Sillä ei kuitenkaan ollut paljonkaan merkitystä koska ilma oli sateinen ja kova tuuli nostatti aika hurjat tyrskyt. Tämä boutique hostel ei ollut läheskään niin hyvä kun Huessa, vaikka emäntä olikin sitä mieltä että häntä parempaa ja tietäväisempää ei voi olla.

tämä on sen hostelin keittiö, lisäksi säilytettiin vihannekset eteisen lattialla asiakkaitten kenkien seassa. eteisessä oli myös tiskauspaikka, vati lattialla, hana ja viemäri.

Nha Trangin oleskelumme typistyikin kahteen päivään neljän sijasta. Syy ei ollut majapaikan eikä sen emännän, vaan huonon sään ja sen myötä tekemisen puutteen. Se yksi kokonainen päivä mikä siellä oltiin,
lampsittiin pienessä tihkusateessa ympäri kaupunkia, sekä oikeassa vietnamilaisten asuttamassa osassa että turistiosassa. Paljon venäläisiä turisteja. Ei ollut oikein meidän kaupunki.
Lähdettiin bussilla kohti vuoristoa, 1500 m korkeudella sijaitsevaan Dalat'in kaupunkiin. Matka kesti 4 tuntia,
aika kului nopeasti huiman kauniita vuoristomaisemia katsellessa. Bussi pysähtyi kerran erään kahvilan kohdalle. Sieltä napsin pari mielestäni onnistunutta kuvaa

äiti ja lapsi arkiaskareissa, palaamassa polttopuunhakumatkalta joen toiselta puolelta

Kotipoltettua 40 % juomaa kahvilan valikoimassa. Ei maistettu.

Dalat on sen verran korkealla että täällä on aika kylmä, ihmiset kulkee toppatakeissa tai t-paidoissa ja kaikkea siltä väliltä. Ei kuitenkaan sada.

My kind of town

Huen retkipäivänä tutustuttiin suunnilleen meidän ikäiseen itävaltalaispariskuntaan, kaksi dottorea, joka oli myös lähdössä HoiAniin. Olin jo varannut meille auton, mutta sain vaihdettu sen isommaksi ja lähdettiin yhdessä matkaan. Kuljettajan sanottiin puhuvan englantia ja hän veisi meidät määrättyihin kiinnostaviin kohteisiin matkan varrella.

Autoa hän kuljetti tasaisesti ja maltillisesti mutta kielitaito ja opastaito vaatii ehkä vielä vähän kohennusta. Kun ohitimme pyöräilijän, hän osoitti sitä ja sanoi 'bike', kun ylitimme joen hän sanoi 'river'. Hän osasi pysähtyä kun halusimme mutta jos jotain kysyttiin hän hymyili leveästi ja ymmärtäväisesti ja sanoi 'jeees'. Kiinnostavat kohteet oli sitä että katsottiin vuorelta alas laguuniin ja ihailtiin,

 ajettiin kuuluisan China Beachin ohi ja todettiin että siinä se meni. No, se olikin täynnä hotelleja ja rakennustyömaita. Marmorivuorilla pysähdyttiin, mutta mentiin vain kauppaan ja varsinaisia vuoria katseltiin vain matkan päästä.

roopevaari olisi halunnut meidän pihalle tän

ja mä tän. Muuten, kaksi kertaa saman päivän aikana  roopevaarin vatsaa tultiin silittämään ja verraattiin sitä tähän iloiseen buddhaan. Ymmärrän vatsan, mutta en oikein tuota iloista ilmettä....

Matka kuitenkin taittui kauniissa maisemissa ensin vuorenrinnettä ylös ja sitten toista alas ja  oli todella huikaisevaa.

Vuorten ylitys muutti sään aivan olennaisesti. Huessa oli niinkuin meillä normaali kesäsää,

vuorten toisella puolella ollaan sitten lämpimässä.

Hoi An:issa mulle tuli heti sellainen tunne että pidän kovasti tästä kaupungista. Tämä on pienempi, huomattavasti siistimpi ja täällä on ihan siedettävä liikenne. Tosin hirveesti turisteja, jotka nekin onnesllisen näköisinä päristelevät mopolla tai polkevat pyörillä ympäri kaupunkia. Myös näkee kylläkin paljon turisteja joita on paikkailtu tavalla tai toisella, kenellä kipsi, kenellä siteet tai laastarit. Täällä on hyvin kunnossa pidetty vanhakaupunki, jossa ei saa ajaa autolla eikä mopolla ollenkaan, kaunis joki virtaa kaupungin läpi ja tunnelma on leppoisa.

Yksityiskohta kiinalaisen kauppiastalon katosta. Hieno.

Hoi Anin varmaan kuuluisin nähtävyys, japanilainen silta rakennettu joskus 1500-luvulla

 Lähdimme heti ensimmäisenä päivänä koko päivän retkelle My Son-nimiseen kylään jossa on Cham-kulttuurin jäännöksiä. AnchorWat:in nähneinä ei ollut kummoinenkaan kokemus, suuri osa oli sitäpaitsi jenkkipommien tuhoamaa ja restauroinnin alla. Tässä kohteessa melkein mieleenpainuvin kokemus oli  alueen ympäröimät sademetsän peittämät vuorenrinteet joilla niitä kovimpia taisteluja aikoinaan käytiin. Nähtiin kuitenkin paljon maaseutua  ja paluumatka tehtiin veneellä joten ihan kiva päivä

reinkarnaatio???

Tällä matkustetttin takaisin kaupunkiin. Oli aika harva ja laho, ei tuntunut kovinkaan turvalliselta. Tuo takana oleva pömpeli on huussi. En kyllä nähnyt että kukaan olisi käyttänyt sitä.

Paikallisten vesikulkuneuvo

Parhaiten säilynyt osa MySonin alueesta

Tokana päivänä kuljeskeltiin ympäri kaupunkia katselemassa nähtävyyksiä, ja sitten seuraavan päivän iltana lähdetään yöjunalla seuraavaan kohteeseen, Nha Trangiin, joka on rantalomapaikka.

Pari sanaa paikallisesta rahasta joka on dong. Tässä ollaan nyt oltu miljonäärejä kun miljoon dongia on n. 40 Euroa. Välillä täytyy laskea useamman kerran kun ensimmäisen laskutoimituksen tulosta ei millään usko oikeaksi, esim. että tuopillinen draught beeria maksaa 15 senttiä. On niitä kylläkin kalliimpiakin oluita.

Luonnollisesti paikalliset ihmiset keräävät turisteilta rahat pois mitä erilaisimmin keinoin. Kai se on sallittua, turismi on niiden elinkeino eikä ne rahat ole suurensuuria summia. Esimerkiksi kuvasin yhtä tätiä joka kanteli semmosta kantotelinettä missä oli hedelmiä. Hän tuli sitten luokseni myymään niitä enkä kehdannut kieltäytyä, halusin ostaa 4 minibanaania mutta hän latoi pussiin lisäksi mandariineja ja pyysi maksuksi 50.000 rahaa. Kun kauhistelin hintaa hän vain nauroi ja ojenteli kouraansa kohti. Olisi tietysti voinut kieltäytyä, mutta jotenkin sitä joutuu hämmennyksiin. Se pussillinen maksoi siis 2 Euroa eli enemmän kun Suomessa. Sillä olisi saanut monta olutta.

HoiAn on myös tunnettu vaattureistaan ja kengistä. Siellä ei voinut ostaa valmista vaatetta eikä kenkiä, kaikki valmistetaan mittojen mukaan. Kun kysyin yhdeltä kenkäkauppiaalta voisinko ostaa kengät heti mukaan, hän katsoi minua aidosti hämmästyneenä ja sanoi että tule kahden tunnin päästä hakemaan ne niin ne tehdään sinulle. Kai niillä kuitenkin jossain laitakaupungilla, piilossa turisteilta, on jotain kauppoja mistä ne asukkaat itse ostaa vaattensa.

tässä on mun kenkäsaalis, converset ja kahdet käsin(?) mittojen mukaan tehdyt sandaalit.

En ole ottanut ruokakuvia kun meidän kameralla otettuna ne näyttää aina oxennuxelta, mutta tätä länsimaista hapatusta en voinut vastustaa. Capuccinoa ja cheese-cakea Cargo-kahvilassa. Hintakin on huimaava, 2 capuccinoa ja yksi ISO pala kakkua 5 euroa.

Tässä on meidän hotelli, joki virtaa tuossa vieressä ja vanha kaupunki alkaa kadun toisella puolelta. Tämän paremmin ei olisi voinut onnistua hotellivalinnan suhteen. Joskus niinkin.