Ubudissa

Kolmatta päivää Ubudissa ja kaupunki alkaa käydä tutuksi. Ihana pikkukaupunki, jossa myös alkuperäistä luonnetta vaikka onkin ihan täynnä putiikkeja ja ravintoloita. Kauppiaat ei ihan kauheesti tyrkytä tavaraa paitsi keskusmarkkinoilla, mutta taksikuskeja on riesaksi asti, yksi niistä arveli meille että heitä olisi 700. Tuntuu että joka ikinen paikallinen mies on taksikuski. Jos niille sanoo ei kiitos niin ne kysyy että no huomenna sitten. Ja illansuussa ne jo tarjoaa kaksi päivää yhden hinnalla.

Toisena päivänä Ubudissa mentiin – tai oikeammin satuttiin, monikansallisen taiteilijan Antonio Blancon kotimuseoon.Blancon perhe oli Kataloniasta, hän syntyi Filippiineillä ja opiskeli New Yorkissa. Se ei ollutkaan ihan mikä tahansa koti, se oli korkealle paikalle kaupungin

keskustan tuntumaan rakennettu linnamainen rakennus jonka pihapiirissä sitten oli ateljee ja varsinainen koti jotka oli pienempiä ja vaatimattomampia rakennuksia palmunlehtikattoineen.

Blancoa sanotaan myös Balin Daliksi, maalaukset oli kuitenkin huomattavasti miellyttävämpiä kun Dalin eikä niiden tulkitsemiseen tarvitse yhtä paljon mielikuvitusta. Varsinaista hilpeyttä aiheutti kuitenkin maalausten kehykset jotka oli varta vasten suunniteltu joka maalausta varten liittyen maalauksen aiheeseen. Varsinaista mahtipontisuutta. Valitettavasti siellä ei saanut valokuvata.

Molemmin puolin ulkoportaita oli tällaiset upeat lohikäärmeet

parvekkeen kaiteilla oli useampia tällaisia patsaita

Eilen lähdettiin opastetulle polkupyöräretkelle. Meitä oli 10 hengen ryhmä ja kolme opasta. Autolla mentiin vuorenrinnettä ylös jossa nautittiin aamiainen tulivuoren juurella kauniin järven rannalla.

aamiaisella tarjottu puuro joka oli keitetty mustasta riisistä. sticky and sweet, siitä ei tullut mun uutta herkkuruokaa.

Tulivuori on purkautunut viimeksi vuonna 2000, jolloin kuoli 2 saksalaisturistia jotka oli keneltäkään kysymättä lähtenyt kiipeämään rinteelle. Näköala oli kyllä huikaiseva. Järven rannalla asustaa Balin ainoa jäljellä oleva aboriginaali-yhdyskunta.

tulivuori kolmine kraattereineen joista viimeinen syntyi purkauksessa v 2000. Etualalla oleva musta alue on laavaa, jota nyt  käytetään rakennusmateriaalina.

 Aamiaisen jälkeen meidät vietiin eräälle plantaasille jossa tutustuttiin paikallisiin kasveihin ja niistä saataviin tuotteisiin, ginseng, vanilja, kaneli, durian, pippuri, chili, snake-skin fruit, kahvi ymym ja tietysti siellä oli kauppa. Ihmeteltiin jo että eikö tämä ollutkaan pyöräretki, mutta ei sen kummemmin protestoitu koska oppaamme Pank- jolla muuten on punkkaritukka - oli ratkiriemukas tyyppi joka hauskuutti meitä koko ajan jutuillaan. Vihdoin päästiin pyörän selkään ja lähdettiin viilettämään vuorenrinnettä alas. Kirjaimellisesti, sillä matka vietti koko ajan alaspäin eikä polkimia juuri tarvinnut käyttää. Ei kuitenkaan ollenkaan jyrkästi, tasaista loivaa alamäkeä. Välillä ajettiin riisipellossa, välillä kylänraitilla tai palmumetsiköissä.

Reippaat pyöräilijät

tauko riisipellon laidalla

 Pysähdyttiin yhden riisipellon taukotuvalla, eli häthätää kokoonkyhätyn katoksen alla saamassa tietoisku riisinviljelyksestä, myös eräässä pihapiirissä tutustumassa keskiluokkaisen maalaisperheen elämään. Saatiin taas oppaalta värikäs selostus niiden elämästä syntymästä kuolemaan. Hyvin mielenkiintoista

Perheen keittiö

Isovanhempien makuuhuone. Kunpa muistaisin pitkään olla valittamatta oloistani....

Matkaa kertyi loppujen lopuksi 25 kilometriä, mitä ei olisi retken päättyessä uskonut. Lopuksi nautittiin yhteinen lounas joka yllättäen oli parhaita aterioita mitä ollaan täällä syöty. Yleensä nuo valmisretkien lounaat on aika vaatimattomia.

Yksi ikävä välikohtaus oli kun suunnilleen meidän ikäinen hollantilaisrouva menetti pyöränsä hallinnan, jarrutti ilmeisesti liian rajusti eikä ehkä ollut tottunut käsijarruihin , lensi ohjaustangon yli ja teloi ainakin kasvonsa ja kyynärpäänsä. Me oltiin etujoukossa eikä nähty koko tapausta, mutta oppaat oli sijoitettu niin että yksi oli edessä, yksi keskellä ja yksi takana, lisäksi vielä auto seurasi perässä. Ryhmästä löytyi vielä lääkärikin, joten rouva ja hänen seurueensa saivat nopeasti kriisiapua ja auto lähti viemään niitä takaisin hotellille.

Onneksi pyöräilypäivänä ei satanut vaikka kahtena edellisenä iltapäivänä sadetta tuli kaatamalla ja oli kova ukonilma.

Illalla käytiin vielä katsomassa tanssiesitys, tällä kertaa oli kolme eri osiota, yksi se pakollinen

hyvis/pahis-asetelma, yksi jossa kaksi pikkutyttöä tanssi jonkun perinteisen kylänsiunaamistanssin ja sitten illan kohokohta, tulisten hiilien päällä tanssin. Oli vaikuttava.

Tässä on se hiilien päällä tanssija - ei oikein syntynyt hyvää valokuvaa.

Muutama kuva vielä meidän hotellista joka on sekoitus hyvistä ja huonoista, ihan niinkuin koko yhteiskunta täällä Balilla. Talot, puutarha ja uima-allas on hienot. Huoneet on isoja mutta kovin pelkistettyjä ja kaipaisi vähän remppaa. Palvelu on osin yli-ystyävällistä, osin vähän välinpitämätöntä .

Hotellin vieressä on riisipelto. Viljelijän työ ei näytä mitenkään auvoiselta, tässä hän ontavelpolviaan myöten mutavellissä muokkaamassa riisipeltoaa.

Roopevaari lukitsemassa ovea yöksi. Näette ihan oikein, se on kunnon vanhanaikainen salpa.

Roopevaari terassillamme. Terassille tuodaan joka aamu termarissa lämmintä vettä, mutta teepussit pitää käydä hakemassa respalta, ne unohtuu joka aamu. Breakfast on sitten toisella puolen katua, se on tosin oikein hyvä.

Huoneessa ei ollut hammasmukeja enkä niitä saanut vaikka kerran jo pyysin. Näppäränä kotoilijana tuunasin meille hammasmukit vesipulloista. Hyvin tulee hampaat harjattua.