Never again

Edellisessä postauksessa pohdiskelin pitääkö minun jäädä Gilille kun merimatka pelottaa.

Enhän kuitenkaan voisi enkä haluaisikaan jäädä loppuiäkseni joten käytiin eilen bookkaamassa paluumatka tälle päivälle. Yöllä oli kova tuuli ja ukonilma ja epäiltiin jo että vene ei tänään kulkisi ollenkaan. Aamulla näytti kuitenkin paljon paremmalta ja pakattiin kamppeet ja mentiin laivarantaan. Tällä kertaa vene oli huomattavasti suurempi kuin tulomatkalla, semmoinen kaksikerroksinen jossa kippari istuu yläkerrassa ja perässä on 4 kpl 200 heppasta. Kun lähdettiin niin laivaemäntä kertoi että tulomatka oli ollut aika haipakkaa mutta että ei hätää. Alkumatka menikin ihan mukavasti vaikka aallokko olikin melkoista, insinöörin arvion mukaan 3-4 metristä. Vene vaan rullasi nätisti siellä välissä. Yhtäkkiä jouduttiinkin hurjaan ristiaallokkoon, kippari vähensi vauhdin minimiin ja aallot löi veneen yli, tai vene meni aallon läpi, ihan miten vaan. Vettä rupesi tulemaan sisään alakertaan ilmanvaihtoaukoista ja katossa olevista säilytysluukuista, oltiin kuin suihkussa ja lattia lainehti vedestä. Kaksi kansimiestä roikkui kaksin käsin keulaluukussa ki

inni ettei se aukeaisi veden paineesta. Ikkunoista näkyi vain valkoista pärskettä. Kaikkia pelotti aivain kauheasti, henkilökuntakaan ei pystynyt peittämään pelkoaan. Mukana oli myös neljä pientä lasta, en pysty edes kuvittelemaan miltä niitten vanhemmista tuntui. 

On aika vaikea sanoa kuinka kauan tätä kesti, ehkä 10 minuttia, mutta se todella tuntui ikuisuudelta.

Tuntui kun olisi saanut vielä yhden mahdollisuuden tässä elämässä kun vihdoin päästiin rauhallisemmille vesille. Jälkeenpäin kuulin että tuo Lombok Strite jossa olimme, on maailman syvin salmi. Vieressämme istui portugalilainen nuoripari jotka piti toisiaan tiukasti kädestä koko seikkailun ajan. Kun vene oli ankkuroinut välietapin, eli Lombonganin saaren rantaan, tämä nuorimies pyysi kuuluvalla äänellä puheenvuoroa ja sanoi 'We have now had an intensive adventure together and as an end to this experience I want to ask my girlfriend to be my wife'.Sitten ne suuteli ja me muut melkein itkettiin.

Tällä kertaa matkatavarat säilyi kuivina, mutta kaikki mitä meillä oli päällä ja mukana matkustamossa oli litimärkää. Rahat ja luottokortit rahavyössä, olkalaukku koko sisältöineen, kaikki

roikkuu nyt hotellihuoneessa kuivumassa. Ainoa ehkä lopullinen menetys on kamera, joka nyt ei suostu toimimaan, puhelimet ja läppäri selvisi hyvin. 

Nyt on käyty suihkussa, pesty suolavedet pois, syöty ja olo on aika auvoinen.