Itsenäisyyspäivä savannilla

Itsenäisyyspäivän ohjelmassa oli kaksi puistoajelua, toinen aikaisin aamulla ja toinen vielä iltahämärässä. Aamuajelulle pakattiin lounas mukaan, ohjelmassa oli siis puistopiknikki. Suomen juhalpäivä oli otettu asianmukaisesti huomioon ja safariautomme oli koristeltu Suomen lipuin.

Ajelu oli taas  antoisa, ensimmäinen merkittävä havainto oli puhveli, joka tälläkin kertaa oli tosi lähellä - eikä lähtenyt heti karkuun.

Kirahveja oli paljon, aikuisia ja poikasia, niitä näimme joka ajelulla, kuten myös norsuja. Kirahvit, norsut ja antiloopit ruoesivat jo olemaan ihan jokapäiväistä hupia.

Norsut 'varjossa' puun alla. Olisi ehkä kannattanut etsiä vähän isompi puu.....

Lounas nautittiin  Lugardsin putouksilla. Jotka eivät ole varsinaisia putouksia vaan meikäläisittäin koski. Vaikuttavaa oli alueen kallioperä joka oli monivärisen raidallinen ja jotenkin väärän suuntaisesti. Lounaan aikan rupesi tihuttamaan vettä ja yhtäkkiä nousi tuuli joka lennätti ilmaan hiekkapyörteitä niin että kaikki paikat oli ihan hiekassa, kasvot, silmät, silmälasit, kiikarit, kamerat. Autoihin palaaminen sujui alta aikayksikön. Tuulenpuuska kuitenkin meni ohi yhtä nopeasti kun oli tullut ja pysähdyttiin vielä krokotiilipaikkaan jossa todella nähtiin krokotiileja, Mutta vain kiikarilla, paljain silmin katsottuna ne näyttivät vain vastarannalla olevilta puutukeilta. Pelottavan näköinen otus, vaikka nämä ei ollut edes kovin suuria.

Virtahepoja ei valitettavasti nähty muuta kun vedessä. Niillä oli riittävästi vettä savannilla, niin niiden ei tarvinnut tulla järjestetyille juomapaikoille juomaan. Päivisin ne ovatkin aina vedessä.

Näitä pillerinpyörittäjiä siellä oli paljon. Tässä on sellainen erikoisuus että siinä on toinen kyydissä. Luonnon lain - ja ihmisten, usein - naaras pyörittää ja ukko on kyydissä. Autonkuljettajien valppautta kuvaa se, että tästäkin oli ajettu jo ohi aika kauas kun Peterille välähti että niitä oli kaksi. Äkkijarrutus, peruuttaminen useita kymmeniä metrejä ja taas turistien kamerat räpsivät. Myöhemmin nähtiin näitä uurastavia rouvia ihan majapaikkamme pihassakin.

Tämä oli ainoa havainto varaanista.

Oltiin ajamassa takaisin majapaikkaan ja noin kymmenen kilometrin päässä kun sateen uhka muuttui todelliseksi. Äkkiä kattoluukku kiinni ja juuri sillä hetkellä taivas aukeni. Sadetta tuli niin että näkyvyys oli nollassa, lisäksi auton ikkunat huurtuivat hetkessä umpeen. Kova maaperä ei imenyt vettä lainkaan eikä tien vieressä ole ojia, vaan tie muuttui joeksi, eikä enää nähnyt kuoppia ja sortumia. Hidastaa ei voinut, silloin olisi juuttunut mutaan, ei muuta kun silmät kiinni ja menoksi. Päästiin kuitenkin ehjinä perille ilman sen kummempaa vahinkoa kun jännitys. Majapaikan parkkialueen viereen oli kokoontunut antilooppeja sadetta pakoon. Siinä niitä värjötteli varmaan sata yksilöä, olisi tehnut mieli ottaa ne telttaan sateen suojaan.

Vaikka sade sitten lakkasikin ja vesi pikkuhiljaa imeytyi maahan, niin tiet oli niin huonossa kunnossa että ilta-ajelu ei tullut kysymykseenkään. Niinpä Eetu järjesti meille itsenäisyyspäivävastaanoton ihan ex tempore. Pöydässä on Suomen lippu, maamme laulu soi, kuohari virtasi. Päivällisen jälkeen tarjottiin kakkua jossa oli koristeena Suomen lippu ja kajareista kuului Suomen laulu. Melkein nousi kyynel silmään.  Matkanjohtajan osa on kyllä arvaamaton, siinä pitää olla mielikuvitusta, luovuutta, tietoa, viitseliäisyyttä ja vielä vaikka mitä. Tämä Eetu on kyllä paras mikä ikinä on tielleni sattunut.

Tämä olikin viimeinen safaripäivämme, seuraavana aamuna alkoi uuvuttava matka Mombasaan. Tämä on myös viimeinen postaukseni täältä Keniasta, lisää on tulossa mutta silloin ollaan jo kotona.