on helpompi havaita.
Tämä näkymä on telttamme terassilta. |
Norsuja äärettömyydessä. Tuntui kuin tuolla olisi maailman laita. |
Lisää kuvateksti |
Perillä meitä odotii ensimmäiseksi maittava lounas tamarindipuun alla. Ruoka täällä on ollut oikein hyvää, ja sitä on runsaasti, etten sanoisi yltäkylläisesti. Mitään oikein afrikkalaista ei ole ollut, mutta onhan se ihan ymmärrettävää kun ajatellaan että hotelleissa on kaikkia mahdollisia kansalaisuuksia. Aamiaisella ei kuitenkaan ole esimerkiksi leikkeleitä ja juustoa kuten meillä, sen sijaan munan/munakkaanpaistaja, pekonia, nakkeja, perunoita, puuroja, muroja, hedelmiä...... Lounaalla on salaattipöytä, keitto, lämminruoka 2-3 vaihtoehtoa sekä jälkiruoka. Sama toistuu päivällisellä joka alkaa 19.30. Varsinkin jälkiruokapöytä on tuhoisa. Monenlaista torttua ja kakkua kastikkeineen, moussea, ja ihania hedelmiä. Safarin aikana ei paljon liikuta muuten kun autolla niin kaikki tuo ruoka pakkautuu välillä ähkyksi saakka. No, eihän kaikkea tarvitse syödä, valina vain on niin vaikea.
Lounaan jälkeen lähdettiin puistoajelulle jossa taas nähtiin monenlaista liikkujaa, Norsut, seeprat ja kirahvit rupeavat jo olemaan 'ihan tavallisia', joskin ne joka kerta kuitenkin sykähdyttävät yhtä paljon. Norsuja on todella runsaasti.
Yksi matkakumppaneistamme on todella innostunut mangusteista. Tässä kurkkii pari asukasta, jotka on ottanut kodikseen hylätyn termiittipesän. Näitä termiittipesiä on vrsinkin tällä alueella paljon, ja vihreää ruohoa vasten ne mielikuvituksellisine muotoineen näyttävät upeilta.
Kuningastrappi, joka on maailman painavin lentävä lintu, tässä täydessä soidinvarustuksessa. Naarasta ei vaan näkynyt missään. Seurasimme sitä pitkän aikaa ja meistä näytti siltä kun se olisi keikaillut kannolle. Ehkä se vasta harjoitteli. Tai sitten se on likinäköinen.
Itä-Tsavossa ei saanut liikkua yksin ulkona pimeän tultua. Kun mentiin päivälliselle piti antaa fikkarilla merkki niin joku tuli hakemaan, samoin kun lähdettiin takaisin telttaan niin oli saattaja mukana. Mitään vaarallista ei kuitenkaan näkynyt. Yllätyksenä oli suuret antilooppilaumat, varmaan satoja yksilöitä, jotka hämärän tullen kerääntyvät campin lähelle jossa on valoja, turvaan pimeässä vaanivilta pedoilta. Aamun tullessa ne oli kaikki hävinnyt.
IIK! MANGUSTEJA :):) Ihanii -L
VastaaPoista