Amboselista Länsi-Tsavoon

Myöhään maanantai-iltana kun päivällinen oli ohi ja oli nukkumaanmenoaika, mentiin vielä yhdessä ulos katsomaan kirkasta tähtitaivasta. On se aika erilainen kun meillä pohjoisella pallonpuoliskolla. Ötökät oli kuitenkin kamalan aggressiivisia,kaikenmaailman koppakuoriaiset tipahteli taivaalta päähän ja siitä paidan sisään joten tuli aika kiire takaisin valoon ja sisätiloihin.

Tiistai, nyt eletään siis päivää 3.12.

Aamulla lähtö uuteen paikkaan, Länsi-Tsavoon. Amboselin ja Länsi-Tsavon väliselle matkalle

 lähti mukaan asemies, ei eläinten takia, vaan joskus kauan sitten sattuneiden levottomuuksien takia.

 Matka kesti noin 3 tuntia, josta ehkä 15 minuttia oli asfalttitietä, muuten poukkoiltiin milloin minkäkinlaisilla hiekkateillä. Maisema muuttui täysin matkan aikana, Amboselissa on tasaista savannia jolla helposti näkee kaikki eläimet, kun taas Tsavoon päin ajaessa kasvillisuus lisääntyy ja maisema muuttuu kumpareiseksi. Välissä on valtavia mustia laavakenttiä joilla ei kasva yhtään mitään. Shetani Lava on 8 km pitkä, 1.6 km leveä ja 5 m syvä. Uusimmat kerrokset ovat niinkin nuoria kun n.240 vuotta.

Roopevaari laavakentällä

Muuten täällä on satanut aika paljon kuten yleensäkin tähän aikaan vuodesta, joten joka puolella on vihreää ja rehevää. Tätä kirjoittaessani olen juuri katsonut telkkarista luonto-ohjelman Afrikasta, jossa kerrottiin suuresta kuivuudesta, ilmeisesti vuonna 2005, ja seurattiin esim. norsujen epätoivoista veden ja ravinnon etsimistä. Ohjelma oli kuvattu nimenomaan Amboselissa. Onneksi nyt oli satanut riittävästi, maisema ja eläimet voivat hyvin, kuten myös me.

Matkalla Tsavoon sen sitten näimme. Leijonan. Ensimmäisemme. Se makasi yhdessä pensaassa vatsa pulleena. On ihan käsittämätöntä miten nämä oppaat ja autonkuljettajat huomaa  hyvin piilossa ja suojassa olevat eläimet. Vaikka meille osoitettiin se pensas, saimme tähtäillä kiikareilla pitkään ennen kun hoksattiin se.

Mahtavaa.. kai te näette sen? Eipä tässä vaiheessa tiedetty mitä tuleman piti.

Perillä Tsavo westissä

Iltapäivällä taas puistoajelu, jonka aikana poikkeuksellisesti jalkauduimme. Kävimme  Mzimalähteelle, joka on Tsavo-joen alkulähde.

Maasta pulppuaa kirkasta juomakelpoista vettä, joka ensin kerääntyy  matalaksi joeksi jossa elää krokotiileja – nähtiin,

Piilokuva

Siellä se on!

 ja virtahepoja – nähtiin myös. Muita havaintoja tällä retkellä: norsuja, kirahveja, seeproja, antilooppeja (dikdik, impala, keihäsantilooppi, kudu), helmikanoja, käärmekauloja, kirjokalastaja, kotkia, haikaroita, tiikerikilppari – ja varmaan vielä muuta, joten oli todella antoisa retki.

Tiikerikilppari - ja kuljettajamme Peterin jalanjälki. Hän kävi nostamassa sen pois pusikosta että me nähtäis se.

Keihäsantilooppi

Pikkukudu

Dikdik - maailman pienin ja suloisin antilooppi, hartiakorkeus vain 35-45 cm

Päivällinen nautittiin tunnelmallisesti kynttilänvalossa, ei siksi että olisi joku sähkökatko, vaan siksi että ravintola on avoin eläinten juomapaikalle ja miljoonat ötökät kerääntyvät valoon eikä syömisestä olisi tullut mitään kun niitä tippuisi ruokaan ja juomaan ja päähän ja joka paikkaan. Viinilasissakin pidettiin kantta päällä.

Juomapaikalla oli koko illan seeproja, monenmerkkisiä ja –kokoisia antilooppeja ja monenlaisia lintuja. Ihan kun jossain matkailuesitteessä tai elokuvissa.

Ensimmänen varsinainen safaripäivä

Aikainen herätys aamu-ajelulle. Lähdettiin jo kello 6 liikkeelle ja löydettiin norsulauma jota seurailimme pitkän aikaa. Oli aivan uskomatonta että siinä me oltiin, jeepissä jonka katto on auki ja norsut rouskuttelee ruohoa ihan siinä vieressä. Niitä oli yli kymmenen yksilön lauma, kaiken ikäisiä ja kokoisia. Norsujen lisäksi ihastelimme Kenian toista  nähtävyyttä, lumihuippuista Kilimanjaroa. Toki nähtiin paljon muitakin eläimiä, mutta tämä oli tämän päivän huippu, samoin kuin kirahvilauma edellisen päivän.

Muutaman tunnin ajelun jälkeen mentiin takaisin hotelliin aamiaiselle, jonka jälkeen oli vuorossa vierailu maasai-kylään.

Tervetuloa meille...

Urhea mä ja vielä urheammat maasai-soturit

Maasait elävät karjanhoidolla ja – kun kuivuus on vienyt suuren osan karjasta -  nykyään myös matkailusta. Majat on ihan oikeesti  rakennettu savesta ja karjanlannasta sekoiteusta massasta ja katto on  yhteen sidotuista risuista. Ikkunoita ei ole, vain pienet reiät seinissä josta savu menee ulos. Ruoka tehdään avotulella sisällä majassa. Muuten majassa on kaksi ’huonetta’, toisessa nukkuu vanhemmat ja toisessa lapset seuranaan vasikat ja vuohet.

Keittiö

Makuusoppi

Tulentekoa

Se palaa sittenkin!

 Kaiken kaikkiaan elämänmeno on sellaista, että jossain vaiheessa olin varma että tämä on vain teatteria turisteja varten.  Etteikö niillä mukamas olisi tulitikkuja! Ja ettäkö ne ihan oikeesti tekis ruokaa siellä pimeessä majassa ja nukkuis sitten sen savun keskellä!Varsinkin kun vierailun päätteeksi  oli järjestetty itse tehtyjen tuotteiden myyntiä ja hinnat oli täysin kohtuuttomia. Tiesimme että pitää tinkiä, mutta kun se tinkiminen ei oikein ole meidän suomalaisten juttu. Ja varsinkin kun osa niistä puhui oikein hyvää englantia.

Myyntitapahtuma oli järjestetty asuinalueen ulkopuolelle ja jokaiselle pariskunnalle nimettiin oma kielitaitoinen opas joka kierrätti asiakastaan alueella. Tietysti hän vei asiakkaansa oman perheensä ständille. Siitä piti sitten valita mitä halusi ja sitten siirtyä oppaan kanssa syrjemmälle hieromaan kauppaa. Hintapyynnöt oli aivan pöyristyttäviä ja me maksettiin varmaan kaikki hurjaa ylihintaa tinkimisen jälkeenkin. No, toivottavasti rahat menee hyvään tarkoitukseen.

Tämä on siis esikoulu. Varsinainen koulu on vähän matkan päässä hiukan paremmassa rakennuksessa, mutta se oli nyt kiinni.

Päästiin myös käymään esikoulussa jossa iloiset, puhtaat ja siistit oppilaat esittivät meille englanninkielentaitojaan laulun ja laskemisen (yhdestä kolmeenkymmeneen) muodossa.

Kun seuraavana päivänä lähdettiin Amboselista eteenpäin maasai-alueen läpi  näin muita maasai- kyliä, joissa oli esim. pyykkiä kuivumassa ja asukkaita askareissaan. En tänä päivänäkään tiedä mitä uskoisin tästä touhusta.

Sunnuntai - syntymäpäivä

Matkalla saimme liikennekaaoksen lisäksi kokea myös ensimmäiset villieläimemme. Näimme seeproja, yksittäisiä Gnu-antilooppeja, joista Eetu kertoi että ne on laumasta karkoitettuja vanhojapoikia, voi niitä raukkoja, sekä parhaana palana 27-päisen kirahvilauman joka juoksenteli tien vieressä pitkän matkaa meidän riemuksemme. JESSS – me ollaan Afrikassa!!!

Tällaiset oli Amboselin kämpät.

Kun illansuussa päästiin perille Amboseliin  minulle oli  huoneessa yllätys, matkanjohtajamme Eetun ja matkatoimisto Olympian synttäritervehdys.  Pikaisen suihkun jälkeen mentiin päivälliselle jossa ensin nautittiin herkullinen juoma nimeltä Ostrichs  Kick ja käytiin läpi huomisen päivän ohjelmaa. Päivällisellä oli keitto, salaatti, lämminruoka ja jälkiruoka. Olen varmaan yhdessä päivässä syönyt enemmän kun viikossa kotona. No ainakin jos viikonloppua ei oteta huomioon.

Jälkiruoan aikana rupesi keittiön suunnalla tapahtumaan jotain liikehdintää, rupesi kuulumaan kitaransoittoa ja laulua ja koko henkilökunta,  kokit ja tarjoilijat ja apinankarkottajat ynnä muut  lähtivät pitkänä kulkueena laulaen mutkittelemaan pöytien lomassa, joku paukutteli kattilankansia ja toinen löi kauhoilla pannunpohjaa.  Kun kokille jossain välissä ilmestyi käteen kynttiläkakku, arvattiin että jollain on juhlat.  Mutta hetkinen, eihän koko salissa ole ketään muuta jäljellä kun meidän seurue …

Niin tämä kulkue sitten pysähtyi mun luokse ja lauloi vielä happy birthdaytä ja ojensi mulle kakun johon oli suklaalla kirjoitettu Happy Birthday Riitta ja kaikki taputti käsiään ja onnitteli ja meillä kaikilla oli niin  mukavaa!!!  Sitten yhteisten synttäreiden Kanarialla 17 vuotta sitten ei minulla ole ollut näin mukavaa syntymäpäivää. Tai no, olihan se sirkusaiheinenkin Jollaksessa tosi kiva.

Ensimmäinen yö moskiittoverkon sisällä

Meillä on tosi mukava ryhmä,  yhteensä 11 henkilöä. Jos olisi ollut alle 10 niin matka olisi peruuntunut, joten suurkiitos viimeiseksi ilmoittautuneille! Meidät on jaettu kahteen safariautoon ja  matkanjohtaja- Eetu kulkee vuoronperään molemmissa autoissa. Tällaisen matkan suurin osallistujamäärä on 24 joka tarkoittaa että on 4 autoa ja että matkanjohtaja vaihtaa neljän auton väliä. Tällä pienellä ryhmällä saimme siinäkin suhteessa aivan loistavan edun. 

Paluu alkuun

Lento Nairobiin oli tuskallinen. Se kesti 8 tuntia ja koko sen ajan minuun sattui.  Noin viikkoa ennen  lähtöä olin liukastunut pesuhuoneen lattialla ja joku lihas vasemmassa pakarassa revähti.  Se kuitenkin parani kohtalaisesti. Mutta sitten rupesi toinen puoli vihoittelemaan ja vihoittelee vieläkin, 4 viikkoa myöhemmin. Koko safarin ajan nautin kohtalaisen määrän särkylääkkeitä, joita onneksi oli mukana riittävästi.

                             Siis lento oli surkea. Nairobista ei nähty enää pimeällä mitään, mutta hotelli Nairobi Serena Hotel oli suurenmoinen, siellä olisi viihtynyt pidempäänkin kun yhden yönseudun.

Synttäriskumpat Afrikassa keskiyöllä.
 Aamiaisella löytyi vohvelinpaistajaa ja letunpaistajaa, erilaisia mehuja ja aivan uusia hedelmiä, tietenkin kaikkien perinteisten aamiaisjuttujen lisäksi.

Synttäriaamiainen 1.12.2013

ja kaikki ne mehut!!

Hotellin puutrhaa - keskellä Nairobia

Nairobin  siluettia. Keskellä kuvaa on Big Ben pienoiskoossa, valitettavasti se on jäänyt uudempien rakennusten jalkoihin.

 Päivä oli pilvinen ja vähän väliä sateli. Lähdettiin pienelle kaupunkikiertoajelulle ja sen jälkeen Karen Blixenin kotimuseoon. Mielenkiintoinen paikka, varsinkin kun oltiin juuri katsottu taas kerran  elokuva Out of Africa, jonka tapahtumapaikat nyt nähtiin ihan livenä. Elokuva noudattaa aika tarkasti oikeita tapahtumia. Hän oli myös myynyt kaiken irtaimistonsa huutokaupalla kuten elokuvassakin, mutta osa siitä on ostettu ja saatu takaisin.

Out of Africa -talo, ihan lähellä Nairobin keskustaa vaikka silloin oli erämaata jonne paronitar matkusti yksityisjunallaan.

Museolta ajettiin lounaalle Carnivore - ravintolaan, joka syrjäisestä sijainnistaan huolimatta on kuuluisa muuallakin kun Nairobissa. Syykin selvisi. Heti kun tulee ravintolaan sisään on vastassa pyöreä grillausalue, jossa pörrää kymmeniä hiiligrillejä vartailla ja ilman vartaita ja lähes yhtä monta kokkia. Systeemi toimii niin, että grillilihaa kannetaan pöytään koko ajan, monenlaista kanaa, monenlaista makkaraa, maksaa, munuaisia, kokonaista porsaankinkkua, kokonaista lampaanlapaa, kokonainen strutsinfilee, kokonainen kalkkuna, kokonainen naudanpaisti  vartaassa josta pystyi vielä valitsemaan halusiko raw, medium vai rare-kohdasta itselleen palasen, …. niin ja sitten vielä grillattua häränkivestä ja krokotiilia. Saatoin unohtaa mainita vielä jotain. Krokotiili ei ollut hyvää, se oli kamalan sitkeää.

Keskellä pöytää oli pienoislippu ja niin kauan kun lippu on pystyssä, kannetaan pöytään uusia lihoja. Kun lippu kaadetaan kumolleen loppuu lihatarjoilu ja siirrytään jälkiruokaan.

Tervetuliaisjuoma Dawa johon törmäsimme useasti matkan aikana. Hyvin terveellinen,tulen käyttämään sitä paljon

Kun oltiin pyöritty ravintolasta ulos, alkoi matka kohti Amboselin kansallispuistoa. Oltiin aika lähellä Nairobin keskustaa mutta välttääkseen keskustan ruuhkat kuskit lähtivät ajamaan kiertotietä joka osoittautui varsin kuoppaiseksi, pomppuiseksi, vetiseksi ja jossa tietöiden takia oli runsaasti kiertoteiden kiertoteitä. Kun vihdoin päästiin varsinaiselle Nairobin ja Mombasan väliselle tielle alkoi hurja rekkarumba. Tie on yksikaistainen ja ainoa tie joka vie Mombasan satamasta Nairobiin ja vielä pitemmälle Ugandaan .  Rekat on jokseenkin vanhoja ja huonokuntoisia ja raskaassa lastissa ja ajavat hitaasti jolloin syntyy huimaavia ohitustilanteita. Ohitettiin oikealta ja vasemmalta (täällä on vasemmanpuoleinen liikenne), mistä vaan ikinä pääsi, ja ohiteltiin vaikka vastaantulijoita oli ihan lähellä. Välillä ajettiin pientareella kunnes sekin oli tukossa ja tungettiin taas takaisin ajoradalle. Tultiin kolaripaikalle missä tuntui että tästä ei ainakaan tänä päivänä pääse mihinkään, mutta jostain kumman rakosesta kuskimme tunki ison maasturinsa läpi ja matka jatkui. Kaiken tämän kaaoksen keskellä kulkee lehmipaimenet lehmineen ja lammaspaimenet lampaineen ja vuohineen. Niin ja hedelmien, vihannesten, ritsojen (apinoiden karkottamiseen) ym myyjät.

Ihmeen lailla päästiin ehjin nahoin tämän kaaoksen läpi ja sujuvasti sitten mielenkiintoisten maisemien läpi perille. On aika kauhistuttavaa ajatella että tämä kaaos toistuu joka päivä. Ja tänään oli vielä sunnuntai.

Itsenäisyyspäivä savannilla

Itsenäisyyspäivän ohjelmassa oli kaksi puistoajelua, toinen aikaisin aamulla ja toinen vielä iltahämärässä. Aamuajelulle pakattiin lounas mukaan, ohjelmassa oli siis puistopiknikki. Suomen juhalpäivä oli otettu asianmukaisesti huomioon ja safariautomme oli koristeltu Suomen lipuin.

Ajelu oli taas  antoisa, ensimmäinen merkittävä havainto oli puhveli, joka tälläkin kertaa oli tosi lähellä - eikä lähtenyt heti karkuun.

Kirahveja oli paljon, aikuisia ja poikasia, niitä näimme joka ajelulla, kuten myös norsuja. Kirahvit, norsut ja antiloopit ruoesivat jo olemaan ihan jokapäiväistä hupia.

Norsut 'varjossa' puun alla. Olisi ehkä kannattanut etsiä vähän isompi puu.....

Lounas nautittiin  Lugardsin putouksilla. Jotka eivät ole varsinaisia putouksia vaan meikäläisittäin koski. Vaikuttavaa oli alueen kallioperä joka oli monivärisen raidallinen ja jotenkin väärän suuntaisesti. Lounaan aikan rupesi tihuttamaan vettä ja yhtäkkiä nousi tuuli joka lennätti ilmaan hiekkapyörteitä niin että kaikki paikat oli ihan hiekassa, kasvot, silmät, silmälasit, kiikarit, kamerat. Autoihin palaaminen sujui alta aikayksikön. Tuulenpuuska kuitenkin meni ohi yhtä nopeasti kun oli tullut ja pysähdyttiin vielä krokotiilipaikkaan jossa todella nähtiin krokotiileja, Mutta vain kiikarilla, paljain silmin katsottuna ne näyttivät vain vastarannalla olevilta puutukeilta. Pelottavan näköinen otus, vaikka nämä ei ollut edes kovin suuria.

Virtahepoja ei valitettavasti nähty muuta kun vedessä. Niillä oli riittävästi vettä savannilla, niin niiden ei tarvinnut tulla järjestetyille juomapaikoille juomaan. Päivisin ne ovatkin aina vedessä.

Näitä pillerinpyörittäjiä siellä oli paljon. Tässä on sellainen erikoisuus että siinä on toinen kyydissä. Luonnon lain - ja ihmisten, usein - naaras pyörittää ja ukko on kyydissä. Autonkuljettajien valppautta kuvaa se, että tästäkin oli ajettu jo ohi aika kauas kun Peterille välähti että niitä oli kaksi. Äkkijarrutus, peruuttaminen useita kymmeniä metrejä ja taas turistien kamerat räpsivät. Myöhemmin nähtiin näitä uurastavia rouvia ihan majapaikkamme pihassakin.

Tämä oli ainoa havainto varaanista.

Oltiin ajamassa takaisin majapaikkaan ja noin kymmenen kilometrin päässä kun sateen uhka muuttui todelliseksi. Äkkiä kattoluukku kiinni ja juuri sillä hetkellä taivas aukeni. Sadetta tuli niin että näkyvyys oli nollassa, lisäksi auton ikkunat huurtuivat hetkessä umpeen. Kova maaperä ei imenyt vettä lainkaan eikä tien vieressä ole ojia, vaan tie muuttui joeksi, eikä enää nähnyt kuoppia ja sortumia. Hidastaa ei voinut, silloin olisi juuttunut mutaan, ei muuta kun silmät kiinni ja menoksi. Päästiin kuitenkin ehjinä perille ilman sen kummempaa vahinkoa kun jännitys. Majapaikan parkkialueen viereen oli kokoontunut antilooppeja sadetta pakoon. Siinä niitä värjötteli varmaan sata yksilöä, olisi tehnut mieli ottaa ne telttaan sateen suojaan.

Vaikka sade sitten lakkasikin ja vesi pikkuhiljaa imeytyi maahan, niin tiet oli niin huonossa kunnossa että ilta-ajelu ei tullut kysymykseenkään. Niinpä Eetu järjesti meille itsenäisyyspäivävastaanoton ihan ex tempore. Pöydässä on Suomen lippu, maamme laulu soi, kuohari virtasi. Päivällisen jälkeen tarjottiin kakkua jossa oli koristeena Suomen lippu ja kajareista kuului Suomen laulu. Melkein nousi kyynel silmään.  Matkanjohtajan osa on kyllä arvaamaton, siinä pitää olla mielikuvitusta, luovuutta, tietoa, viitseliäisyyttä ja vielä vaikka mitä. Tämä Eetu on kyllä paras mikä ikinä on tielleni sattunut.

Tämä olikin viimeinen safaripäivämme, seuraavana aamuna alkoi uuvuttava matka Mombasaan. Tämä on myös viimeinen postaukseni täältä Keniasta, lisää on tulossa mutta silloin ollaan jo kotona.