Viimeinen päivä Cinque Terressä koitti harmaana ja sateisena, koko yön oli satanut, välillä kaatamalla.
Sateinen aamu |
. Ei
tarvinnut paljon keskustella vaihtoehdoista, ajatuksena oli ollut lähteä
patikoimaan kylään no 5, Monteresso al Mare, joka oli vielä käymättä ja johon
on vähän pidempi ja vaativampi reitti kun aikaisemmin kulkemamme. Tai mennä
junalla. Menimme siis junalla.
Monterresso
osoittautui olevan helppo kaupunki, se levittäytyy rannan suuntaisesti ja on
merenpinnan tasolla kun nuo muut kaupungit joko lähtee heti nousemaan rinteitä
ylös tai ovat kokonaan juna-asemaa lukuun ottamatta jossain korkealla. Tämä on
kaupungeista oikeastaan ainoa jota voisin suositella vanhuksille (taas hahaa),
liikuntarajoittesille tai pikkulapsiperheille. Siellä on myös hiekkaranta ja se on paljon vehreämpi kuin nuo muut kaupungit. Mukava paikka.
Olen muuten
aina ollut siinä uskossa että kylien väliä kuljetaan jollakin leppoisalla pikkujunalla,
mutta erehdyin siinäkin asiassa. Kylien välinen rautatie on osaa valtakunnan
verkkoa ja siinä kulkevat niin tavarajunat, Intercity-pikajunat kuin nämä
paikallisjunat. Junat kulkevat koko ajan tunnelissa, asemat on kuitenkin
taivasalla.
Vuonna 2011
Vernazzassa oli paha tulva josta aseman seinällä on vaikuttava kuvakokoelma.
Kaiken
kaikkiaan Cinque Terre vastasi odotuksiani, olisin toki mielelläni kulkenut enemmän
noita patikointireittejä. Ainoa ikävä puoli oli ajoittainen täydellinen ruuhka
kujilla ja varsinkin juna-asemilla, junissa ja laivoissa. Ruuhkan aiheuttaa
lukuisat ryhmät jotka tulevat risteilijöillä johonkin suurempaan kaupunkiin
lähistöllä ja lähtevät sitten minuutti-aikataululla kiertämään. En pysty villeimmässä mielikuvituksessanikaan
kuvittelemaan minkälaista siellä on sesonkiaikana, heinä- ja elokuussa.
Isäntämme kertoikin että nämä ryhmät ovat todellinen ongelma tälle alueelle. Suurin osa ryhmistä viipyy kussakin kylässä n
20 minuttia eikä jätä senttiäkään rahaa yrittäjille. Yöpyjät maksavat veroa
1€/henkilö/yö, mutta päivämatkaajat ei. Kylät sekä niiden asukkaat kärsivät ihmispaljoudesta,
metelistä ja tungoksesta. Parhaillaan käydään neuvotteluja kylien ja maakunnan
päättäjien kesken mitä asialle voitaisiin tehdä.
Ruoka on
joka paikassa hyvää, mutta kaikilla ravintoloilla on samat ruokalistat ja
suunnilleen saman hintaiset. Kaipasimme täälläkin aamiaista, välillä leivänkin
saaminen capuccinon seuraksi vaati etsimistä.
Tämä oli jo luksusta |
Keskiviikkoaamuna
jätimme hyvästit ja jatkoimme matkaa kohti Rapalloa ja Portofinoa. Milläpä
muulla kun junalla.
Arrivederci 5Terre! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti