Iloinen Amsterdam

Junamatka Amsterdamiin meni oikein mukavasti, junahan on minun lempikulkuneuvoni, ehdottomasti. Matka Brysselin ja Antwerpenin kautta kesti noin 3 tuntia.

Amsterdam valtasi minut äkkirynnäköllä ensi hengenvedoista lähtien. Sää oli saapuessamme vähän sateinen eikä säätiedotukset luvanneet sen parempaa, mutta siihen ne sateet jäi. On jopa ollut ihan aurinkoisia puolituntisia silloin tällöin. Kaupunki – siis sen keskusta - antaa ihan pikkukaupunkimaisen kuvan, siksi kai tämä pikkukaupungin tyttö viihtyykin niin hyvin. Täällä saa sellaisen vaikutelman että pääosassa on ihminen  ja polkupyörä,  sivuosaa esittää ratikat ja henkilöautot. Toisin sanoen liikenne on aikamoista sekamelskaa kun ihmiset pyörineen tai ilman kulkee aikalailla miten sattuu ja ratikat ja autot pärjäilee sen mukaan. Amsterdamin keskustassa on melkein kaikki rakennukset suojeltuja, joten kaupunkikuva on hyvin yhtenäinen, toinen toistaan kauniimpia taloja, usein kapeita ja korkeita, ihan kiinni toisissaan.

Ihmiset on iloisia ja mutkattoman tuntuisia, kerrotaan että amsterdamilaisilla on kieroutunut huumorintaju, mutta itse en huomannut sitä missään vaiheessa.  Ihmisiä on myös paljon, ihan tavallisena arki-iltana kadut ja kuppilat on ihan täynnä, tosin tietysti paljon turisteja.  Kaupungin keskeisimmälle paikalle, muutaman metrin päästä kuninkaanlinnasta ja toiselta suunnalta kirkosta, on pystytetty huvipuisto jossa on jos jonkinlaista härveliä maailmanpyörästä lähtien. Koska laitteet on sen tasoisia että ne vaatii kunnon perustuksen niin voisi melkein olettaa että huvipuisto on pysyvä eikä mikään kiertelevä tivoli. Kunkku ei kuitenkaan enää asu linnassaan vaan on paennut maaseudun rauhaan Haagiin. Siellä se ajelee fillarilla lapset peräkärryssä.  Ymmärrettävästi hollantilaiset oli vähän ihmeissään kun the president of USA tuli kylään ja sillä oli ollut mukana kolme limousinea ja kaksi helikopteria.   Luin jostain että kuningatar Juliana oli aikoinaan laittanut lehteen ilmoituksen jossa hän toivoi että aukiolla oltaisiin ilta-aikaan vähän hiljempaa, hän kun ei saa oikein nukutuksi. Mitähän tuo olisi tykännyt nykyisestä elämänmenosta huvipuistoineen, kapakoineen, turisteineen ym. No se kuninkaanlinna on varmaan rumin näkemistäni linnoista joten en minäkään olisi siellä tahtonut asua.

Maailmanpyörän takana kuninkaanlinna.

Punaisten lyhtyjen alueella – joka sekin on parin korttelin päässä kuninkaanlinnasta – käytiin sen verran että sain omin silmin nähdä että se todella on olemassa. Vapaamielisyys on kaikkialla keskikaupungin alueella silmiinpistävä, sekä seksuaalinen että rodullinen. Yllä olevaan suomalaisittain hauskaan patsaaseen törmättiin suurinpiirtein ensimmäiseksi kun lähdettiin hotellista liikkeelle. Multatuli oli muuten huomattava hollantilainen runoilija.

Ja ne pyörät!  Niitä on tuhansittain parkkeerattuna kanavien kaiteisiin. Eikä ne ole mitään merkkipyöriä, vaan enempi vähempi ruosteisia perusfillareita, useimmat mustia. Melkein kaikissa pyörissä on edessä rautainen teline johon sitten on viritetty jos jonkinlaista laatikkoa missä kuljetetaan tavaraa. Laatikko on useimmiten tuollainen ruokakaupan muovinen punainen tai musta laatikko, joskus puinen pullolaatikko mikä on meilläkin päin nyt niin muotia, ei kuitenkaan polkupyörään kiinnitettynä.  Lastenkuljetuskärryjäkin on kaikenlaisia, perässä vedettäviä, edessä kulkevia ja jopa keskelle pyörää asennettuja, Paras näkemäni oli nuorehko nainen joka veti pyöränsä perässä omatekoisen näköistä vanerilaatikkoa josta roikkui 4 lasta. Eikä kukaan käytä kypärää, olen nähnyt yhden ainoan kypäräpäisen, noin 10-vuotiaan lapsen joka selvästi oli turisti.

Monessa paikassa kanavien varrella ei ole kaiteita ollenkaan, joissain paikoissa vain 20-30 cm korkeat tangot markkeeraamassa kanavan reunaa.  Autoja molskahtaa kanaviin niin paljon että Amsterdamin pelastuslaitoksella on osasto joka ainoastaan onkii autoja kanavista. Nekin matalat aidat joita siellä on, on vakuutusyhtiöiden kustantamia.

Kulttuuriakin on harrastettu, van Gogh museo käyty sekä Rembrandtin kotitalo. Ja kanavaristeily. Muuten on kävelty kaiket päivät ympäriinsä ja nautittu hulinasta ympärillämme.

Puheet kuningattaren syntymäpäivästä lienee täysin puppua, ei puhettakaan mistään oranssipukuisista turistimassoista tai muusta karnevaalista. Illalla nähtiin telkkarista viime vuoden 30.4. – juhlat, mutta ne liittyi vallanvaihdokseen. Myöskään vappua ei vietetty millään lailla.

Amsterdam lienee museoiden luvattu kaupunki, tavanomaisten museoiden lisäksi siellä löytyy esimerkiksi asuntolaiva-,  Ajax-, raamattu-, kannabis-, kuljetus-, Heineken-, seksi-, erotiikka-, tulppaani- ja kuppimuseot. Päämuseo Rijksmuseum on juuri restauroitu vähän ehkä mauton rakennus, vaikuttava sinänsä. Lippujonot oli melkoisen pitkät joten ei yritetty sisään kun ulkonakin oli niin paljon mielenkiintoista.

Rijksmuseum ja sen puisto. Suihkulähteen suihkut nousee ja laskee ja keskellä on suihkuton tila jossa voi seisoa. 

Kanavaristeily on varmaan aika pakollinen ohjelmanumero ja mielenkiintoinen se olikin. Kippari kertoili kaikenlaisia pikkutarinoita  matkan varrella ja päästiin melkein amsterdamilaisiin olohuoneisiin kun puikkelehdittiin asuntolaivojen seassa kanavilla.  Asuntolaivoja on joka lähtöön, hienoja ja röttelöitä, isompia ja pienempiä, mutta lähes kaikilla oli kukkia ja pensaita ruukuissa ja laatikoissa, ihan kuin tavallisen talon terassilla tai parvekkeella. Muutenkin katujen varsilla oli talojen ulkopuolella paljon kauniita istutuksia, ruusupuita, visteriaa, sireeniä ym ym. Erikoisin asuntolaiva oli se, jonka laivaosa oli valettu betonista ja talo-osa muurattu tiilestä. Sillä ei varmaankaan ajella pitkin vaan pysytään omalla tontilla.

Oli siellä moderniakin arkkitehtuuria. Kanavaristeilyn aikana näimme mm nämä:

Filmimuseo

Futuristisen tieteen keskus

Lennokas ruoka-annos

... sekä ruokaseura

Kolme päivää Amsterdamin keskustassa meni ihan hujauksessa, jos Roopevaarilta kysytään niin hän joutui kävelemään joka päivä aamukymmenestä iltakuuteen ja sitten vielä lähtemään uudestaan ulos etsimään ruokapaikkaa. Pitää jotenkuten paikkansa, mutta voimajuomaa sai nauttia sen verran että taas jaksoi.

Kotiin oli kiva tulla,  vanhuus varmaan rupeaa pikkuhiljaa vaivaamaan kun 10 päivää jo tuntuu pitkältä ajalta olla poissa kotoa. Miten olenkaan voinut joskus olla kuusi viikkoa kaukomailla ilman koti-ikävää!!

Au revoir Paris

Maanantai onkin sitten viimeinen Pariisin-päivä ja viimeinen mahdollisuus kulkea tuo kuuluisa katu. Ajoimme metrolla kadun päähän Riemukaaren kohdalle, ja siinähän se oli, heti edessämme kun nousimme maan päälle kuin myyrät koloistaan.  Ei ollut ajatustakaan pyrkiä ylös torniin, edellisen päivän torniseikkailu riitti meille.

Tuntemattoman sotilaan hauta jossa palaa ikuinen tuli tuossa keskellä.

Champs Elyseen toisessa päässä on toinen, uusi riemukaari joka johtaa uuteen business-kaupunginosaan, La Defense´en.

Käveltiin tämä ´vanha´osuus, tuntui koko ajan siltä että tuolla toisella puolella katua on mielenkiintoisemmat liikkeet kun tässä. Poukkoiluun ei juuri ollut mahdollisuuksia joten sai pitkälti tyytyä siihen mitä oli. Ja olihan sitä. Myös esim. H&M ja Zara hyvin edustettuina. Kaikkien muiden merkkilikkeiden seassa.

Kylmä - ei kuitenkaan sada

Pikkuinen polskutteluallas Tuiliersin puistossa

Aurinko melkein paistaa tässä Richelieun palatsin puistossa - joka muuten oli kauneimpia näkemiämme. Johtui ehkä sen kohtuullisesta koosta. Ja kukkivista ruusuista.

Lounas kotikadulla lämmittimen alla.

Yllättävä näkymä erään kotikatumme poikkikadulta: suora yhteys Sacre Coeur-kirkkoon Montmartella. Läheltä kirkko ei kylläkään ollut läheskään näin kauniin valkoinen.

Vielä näkymä tästä galleria Jouffreystä jonka perällä näkyy hotellimme sisäänkäynti. 

Mitä kaipasin Pariisissa ? En kai muuta kun lämpöisiä vaatteita, hanskoja, pipoja, sukkiksia ja sen sellaista.  Kaikki muu toimi erinomaisesti.

Entä mikä vaikutelma? Suurta, mahtipontista ja pompöösiä, myös tavaratalot La Fayette ja Primtemps jotka olivat sen verran lähellä että käytiin vilkaisemassa. Nyt täytyy kuitenkin sanoa että nämä viisi päivää meni pinnan raapaisussa. Olen varma että pitempiaikainen oleskelu antaisi myös ihan toisenlaisen kuvan kaupungista ja sen arkielämästä, kapeista kauniista kujista, putiikeista. Kahvilat ja ravintolat oli ihania ja ruoka hyvää. Tosin en taida ihan heti syödä croissanttia aamiaiseksi.

Läksiäisiksi pieni erikoisuus Paris Nord-rautatieasemalta. Siellä oli piano jota kuka tahansa sai soittaa ja meidän onneksemme sattui kohdalle varsin taitava pianisti joka viihdytti meitä Chopinilla, Verdillä ja joillain muilla mitä en tunnistanut.

Sunnuntai Pariisissa

Sunnuntai onkin sitten aika rankka päivä. Onneksi lauantaipäivä meni pitkälti lepäillen.

 Päivän päätapahtuma on Eiffeltorni iltapäivällä, sinne on ostettu liput jo Suomesta käsin. Tosin ei riittävän ajoissa, Tour Eiffelin liput oli ihan loppuunmyyty koko sille viikolle kun olimme Pariisissa, ja jouduin sitten ostamaan liput toista kautta, ilmeisesti kalliimpaan hintaan, en välitä tarkistaa. Täytyyhän tornissa käydä jos on Pariisissa. 

  Aamupäivän  tihkusateessa kuljettiin läpi latinalaiskorttelin jossa ei tapahtunut yhtään mitään ennen kuin löysimme sunnuntai-aamun ruokatorin,  Rue du Mouffatardin, jossa paikalliset asukkaat käy ostoksilla – tosin siellä oli MUUTAMA muukin turisti kuin me.

 Tunnelmallinen paikka, miten minua niin kiinnostaakin kaikki ruokaan liittyvä.  Käytiin myös ihmettelemässä Pariisin Pantheonia ja Invalidikirkkoa. Pantheonin krypta oli valtava sokkeloinen ja vähän pelottava kellari jossa on haudattuna Vicotor Hugo,  Marie Curie miehineen,  Voltaire sekä monia monia muita ranskalaisia kuuluisuuksia. Vähän harmitti että ei ehditty Napoleonin haudalle Invalidikirkossa, mutta, mutta, Eiffeltorni kutsui, sinne oli varattu aika.

Eiffeltornin jalkojen väliin jää 125 neliömetriä. Jos koko rautatorni sulaisi tuolle alueelle, niin syntyisi vain kuuden senttimetrin paksuinen rautalaatta.

Takana näkyy Pariisin uusin monumentti, La Defence, joka on erään uudemman `keisarin` aikaansaannosta. Ei mielestäni oikein sovi kaupunkikuvaan, mutta makuja on tietysti monenlaisia.

Etukäteen ostetuilla lipuilla piti päästä jonojen ohi mutta pääsi vain toiseen kerrokseen. Siinä piti muiden kanssa jonottaa ylös menevään hissiin. Hissejä on neljä ja niihin mahtuu noin 20 henkeä.  Jonotusta kesti 41 minuttia, joten ei se niin paha ollut. Pahinta oli kylmyys, tuuli tuiversi tosi pahasti rautaristikoitten läpi. Tietenkin tuuli oli vielä pahempi ylhäällä, joten ei siellä kovin kauan viihdytty.  Näkymät oli tietysti aivan loistavat, kaupunkia riitti joka suuntaan silminkantamattomiin.  Mielenkiintoinen asia jota en etukäteen tiennyt on, että Monsieur Eiffelillä oli huipulla toimisto/asunto.  Alasmeno kesti jonotuksineen vain 15 minuttia, asia jota insinööri-vaari ei voi käsittää. Sama ihmismäärähän sieltä tulee alas mikä menee ylöskin. Roopevaari on muuten tässä vuosien varrella joutunut niin moneen pahaan paikkaan meidän reissuilla että korkean paikan kammosta ei ole enää tietoakaan.

Käärmeitä ja sadetta

Perjantai-iltana oli vuorossa yksi matkan kohokohdista, Mouline Rouge.

 Liput oli ostettu jo helmikuussa. Iso sali oli tupaten täynnä. Esitys oli upea, puvut oli kimaltelevia ja loistokkaita, musiikki nautinnollista ja tunnelma tiivis.

 Erikoisin ja eksoottisin esitys oli käärmetanssi.  Lähes alaston kaunis nainen kannettiin nuorten salskeitten miesten voimin lavalle ja lyhyen tanssiesityksen jälkeen rupesi lavan alta nousemaan lasinen vesiallas, ehkä 6-7 m kanttiinsa. Siinä uiskenteli ainakin 6 valtavankokoista paksua käärmettä ja sinne se tyttö sukelsi käärmeitten sekaan ja uiskenteli siellä käärmeet luikerrellen ympärillään.

 Pari asiaa minua jäi kaivelemaan: tytöt oli enemmän tai vähemmän alastomia, melkein kaikki koko ajan rinnat paljaina, mutta pojilla oli visusti kaikki vaatteet päällä koko ajan, ei näkynyt  edes rintakarvan vilausta (ehkä niillä ei ole), puhumattakaan mistään muusta. Toinen pettymys oli cancan-esityksen puvustus. Tytöt tanssi hyvin ja päästeli huutoja niinkun pitääkin, ovat  notkeita ja viehättäviä, mutta puvut on ihan pliisuja,  valkoiset ja jotain sinistä ja punaista raitaa eikä niissä ollut riittävästi volyymia.  Ihan kiva kokemus kuitenkin.

Nämä kaksi kuvaa on kuvattu Mouline Rougen esitteestä, en tiedä onko se sallittua, mutta tässä ne nyt on. Näytöksessä oli valokuvaaminen kielletty.

Lauantai on edelleen sateinen, lähdettiin kuitenkin kävelemään kohti Champs Elyseetä. Matkalla poikettiin taas yhdessä kirkossa, Madeleinessä. Taitaa kirkkovierailut kohta riittää, vielä olisi yksi, Invalidikirkko. Päädyttiin Concordin aukiolle ja ajateltiin mennä Tuileriesin puistoon.

Sataa ja on kylmä, kamenran linssikin on märkä

 Sateesta huolimatta siellä näytti olevan paljon väkeä.  Kävi kuitenkin niin että Roopevaarin jalat oli kastunut jo kävelymatkan aikana ja kun puiston käytävät oli ihan savisia ja lätäkköisiä, niin käännyimme melko pian takaisin aukiolle, metroon ja hotelliin kuivattelemaan. Sinne jäi Champs Elysee ja riemukaari vielä näkemättä.  Roopevaarin kenkien pohjissa on halkeamia, joten ei ihme että jalat kastui. Taitaa olla seuraavaksi ohjelmassa kenkäkauppa eikä siellä suinkaan naisten osasto.  Kun hotellissa tajusin että sukat ja kengät todella olivat läpimärkiä, annoin vaarille ison kasan pisteitä siitä että valituksia ja ruikutuksia ei kuulunut sen enempää. Niin sukat kun kengätkin menivät roskikseen.

Tässä katetussa käytävässä jossa asumme on hauskoja yksityiskohtia kauppojen ikkunoitten somisteina:

Vahakabinetti

Pikku midinetti

Kirjakauppa

Keppikauppa!!!

 American Dreams ravintola bongattiin kaupungilla keskellä vanhoja kauniita pariisilaisrakennuksia.

Pariisissa

Pariisi – en vielä ainakaan sano mon amour. Pariisi on kohdellut meitä vähän kaltoin sikäli että täällä on kylmä ja sateista. Kun rupesin suunnittelemaan matkaa ajattelin että otetaan pieni irtiotto ennen pihatöitä ja saarikautta, mutta lähtö osuikin sitten kesken parhaan pihatyö-ajankohdan, ja saareenkin voisi jo mennä. Ehkä ajankohtaan vaikutti – vähän – myös norjalaisen lentoyhtiön hinnoittelu.

Helsingissä oli lähtiessä lämmintä ja aurinkoista, täällä koleaa ja sateista.

Matkalla auringonpaisteesta. sateeseen.

 Tosin täällä on kovin vihreää, hevoskastanjat ja kaiken maailman muut puut kukkivat täydessä loistossaan joten enhän minä valita.

Hotel Chopin sijaitsee loistavalla paikalla Boulevard Montmartrella kävelymatkan päässä Seinen rannoilta, jos siis pitää kävelemisestä, Oopperan alueella. Hotelli on vuonna 1846 rakennetun katetun kauppakäytävän perukoilla. Näitä lasista ja teräksestä valmistettuja passageja on aikoinaan ollut Pariisissa 150 ja nyt niitä on 12 jäljellä. Ymmärtääkseni ne on aika perätysten ja niitä pitkin pääsisi täältä joenrantaan saakka. Tähän mennessä ollaan koluttu vain kolme, tämä missä asumme sekä molemmin puolin olevat.  Muut ovatkin sitten vähän kauempana.

Hotelli on siis vanha ja aika kulahtanut mutta viehättävä. Huone on pieni ja varustus surkea: kylppärissä 2 pahalle haisevaa saippuanpalaa, 2 kertakäyttömukia jotka on niin ohutta ja lötköä muovia että ei meinaa kädessä pysyä kun siinä on vettä. Lisäksi 4 kpl noita näytepakkauksia,  joista 2 on jotain body lotionia ja 2 on – shoeshiningia.

 Huone maksaa kuitenkin reilusti yli 100 euroa yöltä ilman aamiaista!

 Kaikki on tosi siistiä ja henkilökunta hyvin ystävällistä ja puhuu vapaaehtoisesti englantia. Ensivaikutelma henkilökunnastakaan ei ollut kovin positiivinen: avain iskettiin käteen ja sanottiin että eka kerros. Ei puhettakaan mistään aamiaistarjoiluista, internetyhteyksistä tai muista hotelliin liittyvistä asioista. Ekasta kerroksesta ei huonetta löytynyt ja kun mentiin kysymään ne sanoi että ei kun ekassa kerroksessa on hissi tuolla nurkan takana jolla pääsee ekaan kerrokseen.  Huone löytyi. Aamiaiselle ei mahdu läheskään kaikki hotellin asukkaat joten me ollaan aamiaiset nautittu missä milloinkin.

Ensimmäinen aamiainen täytetty bageli ja teetä. Bageli oli herkullinen, ilme ei.

 Ensimmäisenä aamuna otettiin kohteeksi Notre Dame ja lähdettiin hotellilta kävellen kohti keskustaa. Matkaan meni ehkä tunti ilman sen kummempia eksymisiä. Kirkko oli juuri niin kolkko ja ihana kun kaikissa kuvissa ja elokuvissa. Torniin me ei jaksettu kiivetä. Olisin kyllä  mielelläni halunnut nähdä ne gargouillet ihan oikeesti.

Pariisin vanhin kello nähtiin matkalla Notre Damiin

Kirkon kaunein ruusuikkuna, halkaisija n 10 m

Kirkon jälkeen vaellettiin Seinen rannoilla ja käytiin jokiristeilyllä.

Seinen rannalla on pitkä rivi kirjakojuja joissa myydään vanhoja kirjoja - vain ranskankielisiä - sekä ihastuttavia postikortteja ja vanhoja julisteita.
  Vielä ehdittiin Louvren  nurkille ihastelemaan kunkun asuntoa ulkoapäin. Sen koko sai minut sanattomaksi. Rakennuksen kokonaispinta-ala on 160.000 neliömetriä (opaskirjan mukaan) . Ei varmaan kunkku tiennyt ketä kaikkia siellä asui eikä ehtinyt käydä kaikissa huoneissa. Sisälle ei edes yritetä, sinne on niin pitkät jonot  ja siellä menisi koko päivä.

 Päivän kävelyn jälkeen oli jalat hyytelöä. Ilma oli kohtalaisen  lämmin ja välillä paistoi aurinkokin. Päivän miinuspuolena mainittakoon että vajaan vuoden vanha järjestelmäkamerani lakkasi toimimasta. Onneksi on mukana vanha digikamera. On mulla myös uusi puhelin jossa pitäisi olla hyvä kamera MUTTA, mutta, ensinnäkin en oikein ehtinyt tutustua sen kameran toimintaan koska ajattelin että en tarvitse sitä, toiseksi kuvien siirtäminen tuosta vekottimesta tietokoneelle näytti aika haastavalta kun sitä kotona matkaa edeltävänä iltana yritettiin harjoitella avuliaan sukulaistytön opastuksella.
Kotimatkalla nähtiin aika hauska episodi. Erään ison kadun varrelle väärin pysäköityjä autoja ruvettiin siirtämään pois poliisin ja usean kymmenen hinausauton voimin. Läheisistä kahviloista ryntäsi ulos kauhistuneita autonomistajia jotka hyppäsivät autoihin ja yrittivät pois mutta liikenne oli täysin tukossa ja kaaos täydellinen.

Seuraavan päivän kohde oli Montmartre ja toinen Pariisin kuuluisista kirkoista Sacre Coeur.  Nyt käytettiin jo metroa ja todettiin että se on ihan selkeä ja helppo siitä huolimatta että linjoja on toistakymmenta ja asemia lukematon määrä.

Kirkko on korkealla kukkulalla ja sinne noustaan satoja rappusia. Tai funicularilla.
Me käytettiin rappusia, niitä oli kuitenkin puolet vähemmän kuin Portugalissa aikoinaan jolloin kiipesimme 599 rappusta nähdäksemme kirkon. Olimme silloin 10 vuotta nuorempia.

Ihastuttava karuselliu kirkon alapuolella

 Tämä päivä oli jo aika sateinen joten mentiin iltapäivällä shoppailemaan, Valitsin kohteeksi poispurettujen hallien tilalle rakennetun ostoskeskuksen joka on jopa kahden metroaseman yhteydessä. Se oli todella huono valinta, vaikka kaikki sitä hehkuttaa niin se on äärettömän vaikeakulkuinen ja sekava.  Pitkiä käytäviä ilman ainuttakaan myymälää, sitten joku kauppa ja taas portaita ylös ja alas ja käytävää ennen kun tulee seuraava kauppa. Voihan se olla että se ei ole vielä valmis, koko alue on aikamoista rakennustyömaata.