sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Matkan tärkein päivä

Lauantaipäivä koitti aurinkoisena ja lämpöisenä. Suunnistettiin taas vanhaan kaupunkiin, katsomaan katedraalia ja sieltä uudestaan Ramblasille. Katedraalin ja Ramblasin välinen kapea kuja on täynnä mitä ihanimpia kauppoja, joten meni taas shoppailun puolelle. Kun vihdoin päästiin Ramblasille saakka odotti meitä aikamoinen yllätys - katu oli aivan tupaten täynnä väkeä. Onneksi oltiin käyty siellä edellisenä päivänä pikku sateessa, muuten meillä ei olisi aavistustakaan mitä kadun varrella on nähtävää. Pikkuiset Suomi-tytöt ja pojat olivat aivan ihmeissään.

Tämän näköinen oli Ramblas lauantaina
Lina ja Jonna uupuneina shoppailun lomassa

Päivän ohjelmaan kuului myös yksi Barcelonan top 10 kohteista - kauppahalli La Boqueria. Se oli yhtä täynnä ihmisiä kun oli koko  Ramblas, mutta tulipahan käytyä. Siellä olisi tosi ihana käydä ruuhka-ajan ulkopuolella.

Väkeä menossa kauppahalliin


Illansuussa lähdettiin hyvissä ajoin kohti jalkapallostadionia - tämähän oli matkan kohokohta.
Taas oli paljon väkeä, tämä oli vaikein kohta pitää meidän kahdeksan hengen ryhmä koossa.
Kun vihdoin oltiin päästy paikoillemme jouduimme toteamaan että  kaikista vakuutteluista huolimatta
lipputoimisto ei ollut järjestänyt paikkoja mitenkään vierekkäin, vaan ne oli ihan hajallaan, mikä tietysti latisti tunnelmaa jonkin verran. Pienellä järjestelyllä saatiin kuitenkin toiselle puoliajalle porukka kahteen ryhmään vierekkäisille/peräkkäisille paikoille. Toinen pettymys - ja paljon suurempi - oli se, että Messi eikä muitakaan kärkipelaajia ollut kokoonpanossa.
MUTTA, mikä riemu: toisella puoliajalla Messi tuli kentälle ja teki vieläpä maalin - ja vieläpä historiallisen sellaisen: Messin viideskymmenes maali tällä kaudella, tähän ei ole vielä yltänyt kukaan muu Espanjan liigan pelaaja.
Kaikki lukijani tietysti tietää etten ymmärrä jalkapallosta tuon taivaallista, Messi on kuitenkin mun SUURI SUOSIKKI.

Menossa jalkapallostadionille, oli paikallinen Valentine's day ja kaiiki naiset sai ruusun

Vielä puoli tuntie ennen ottelun alkua katsomo oli näin tyhjä...

..mutta kummasti se sitten täyttyi. Katsojia oli n. 73.000... Pilvetkin näytti tosi uhkaavilta muttei kuitenkaan satanut
Stadionilta poispääsy vähän askarrutti etukäteen, mutta ihmeen hyvin se sujui. Metroon jouduttiin tosin
jonottamaan ehkä puoli tuntia ja välillä uhkasi pakokauhu yllättää, mutta hyvin sekin loppujen lopuksi meni. Ruuhkainen päivä kaiken kaikkiaan.
Kun vihdoin päästiin takaisin hotelliin ajateltiin syödä jotain pientä, mutta siihen aikaan vuorokaudesta, n 23.30, hotellilla oli tarjolla enää voileipiä. Kun sitten ilmeni että niitäkin oli vain 3 kappaletta, ne annettiin nuorille naisille ja Roopevaarille, siis lapsille ja vanhukselle ja käytiin tyytyväisinä nukkumaan.

1 kommentti:

  1. Voi tulee niin ihana fiilis kun lukee tätä, onneksi mekin päästään kesällä barcelonassa piipahtamassa! :)

    VastaaPoista