perjantai 18. helmikuuta 2011

Jälleen Singaporessa


Takaisin Singaporessa, samoilla nurkilla kun alkumatkasta, mutta tällä kertaa osasin varoa muovilakanoita ja otin vähän kalliimman hotellin. Eilinen päivä kului taas Chinatownissa sekä tavarataloissa. Ostoksia ei kuitenkaan tarttunut mukaan , tämä on tosi kallis kaupunki. Katukauppiaiden tavara tuntuu aika rihkamaiselta, ja tavaratalot on täynnä merkkiliikkeitä Ostettiin myös vuorokauden lippu sellaiseen hop on - hop off-bussiin ja ajeltiin sillä ympäri kaupunkia

tässä taas kolmoistalo, hotelli, jonka katolla on laivaravintola/puutarha. sinne voi myös ulkopuoliset mennä, hissi katolle maksaa 12 Euroa

Julkisivulautakunta vahtii tarkkaan talojen entisöintiä, mutta ei puutu puu-osien maalaamisiin





. Tänään mentiin cable car'illa - jonka täkäläinen nimi on Jewel Box - Sentosa-nimiselle saarelle joka on jonkinlainen huvittelukeskus, etupäässä aikuisille. Kauniita istutuksia ja asetelmia, hienoja hotelleja ja biitsi sekä joitakin lasten härveleitä . Siellä sijaitsee myös Singaporen maamerkki, Merliot. Kuvasta ei saa käsitystä sen koosta, mutta sen suussa ja päälaella on näköalapaikat ja alhaalta siellä olevat ihmiset tuskin erottuvat.

Merliot

Roopevaari köysiradan vaunussa, rystyset valkoisina.



Kiinalainen uusivuosi päättyi eilen, ja kaikki siihen liittyvät krääsät on korjattu pois

uudenvuodenkoriste keskellä kaupunkia
.
Matkakuume alkaa jo vaivata, huomisesta päivästä tulee varmaan aika pitkä, Pariisin kone lähtee vasta 23.30, nonstop lento Pariisiin 13h 40min ja sitten ihan putkeen 3 tuntia lisää Helsinkiin mikäli ehdimme suunniteltuun koneeseen, vaihtoaika vajaa tunti.

1 kommentti: