ja matka jatkuu

Viimeinen päivä Hoi Anissa oli aika kurja. Juna lähti vasta 10 aikaan illalla ja hotellihuone piti luovuttaa klo 12.00. Oltiin kyllä otettu tämä huomioon kun suunniteltiin HoiAnin ohjelmaa, mutta sitä ei otettu huomioon että koko iltapäivän satoi. Norkoiltiin huoneessa siihen 12:een asti. Sitten mentiin taksilla HoiAnin ranta-alueelle, 4 kilsaa keskustasta. Siellä on seuramatkahotellit, ainakin

Aurinkomatkat tekee Suomesta matkoja sinne. Hotellit oli upeita ja niiden puutarhat reheviä ja hyvinhoidettuja, uima-altaita, aurinkotuoleja, tenniskenttiä ym ym kaikkea mitä tarvitaan.

Muttei sitten muuta. Ranta-alue oli tosi likainen ja roskainen, jätekasoja siellä sun täällä, keskeneräisiä tietöitä, peltikattoisia hökkeleitä – ilmeisesti jotain varastoja, ruosteisia purkkeja tölkkejä ja työkaluja ylt'ympäriinsä. Eli juuri sellainen alue jossa pysytään hotellin aitojen sisäpuolella ja sitten käydään hotellin ilmastoidulla minibussilla katsomassa kaupunkia.

Ei viihdytty pitkään, vaan mentiin takaisin kaupunkiin ja pideltiin sadetta milloin missäkin.

Viimeiset pari tuntia istuttiin hotellin aulassa pelaamassa parit AlfaPetit. Roopevaari on muuten matkan aikana pelatuissa otteluissa ehdottomasti voitolla.

vesi oli sitäpaitsi kylmää ja aallokko oli ollut aikamoista jo monta päivää

Vihdoin tuli aika lähteä juna-asemalle joka oli 45 min. taksimatkan päässä, lähimmässä suuressa kaupungissa. Juna oli 35 min. myöhässä, mutta tulihan se sitten sieltä. Ostettiin junaliput niin myöhäisessä vaiheessa että makuuvaunua ei enää saanut. Piti tyytyä 'ensimmäisen luokan' soft seat' ilmastoituun vaunuun. Ilmeisesti on sitten olemassa myös hard seat. Kuvittelin mielessäni mukavaa rentouttavaa junamatkaa ilmavassa vaunussa pehmeässä tuolissa jonka selkänojan saa laskettua mukavaan asentoon, tyyliin Euroopan pitkien matkojen junat. Tämä kuvitelma kuitenkin karisi heti kun näin sen junan. Vaunun ovesta iski vastaan kamalan kuuma ilma ja aivan uskomaton hullunmylly.

Vaunu oli ihan täpötäysi, eikä yhtään muuta turistia kun me. Kun viimein löydettiin omat paikkamme niin nilläkin istui pari vanhahkoa ukkelia. Ne kuitenkin häipyi ihan kiltisti – erään lihaksikkaan nuoren miehen selitettyä heille että noilla on tähän paikkaliput. Tavarahyllyltä riippui ja roikkui jos jonkinlaista tavaraa ja ne oli niin täyteen ahdettu ettei ollut mitään mahdollisuutta saada laukkuja sinne. Myös vaunun käytävilla oli jos jonkinnäköistä pussukkaa, nyssykkää, kassia, koria, laatikkoa ja pakettia. Ei auttanut muu kun tunkea laukut jalkatilaan, joka tarkoitti että jalat ei enää mahtunut sinne.

Ajattelin kauhulla seuraavaa yhdeksää tuntia aivan epäluonnollisessa asennossa. Hyvin se kuitenkin meni, jalkoja sai aina välillä sen verran liikuteltua ettei ne ihan kuollut pois.

Kun juna viimein lähti, ihmiset alkoivat vetäytyä yöpuulle. Mikä tarkoitti sitä että ne levitti lattialle jonkun maton tai viltin ja kävi siihen nukkumaan. Ihan meidän vieressä nuori äiti petasi itselleen ja kahdelle lapselleen käytävälle pedin, imetti nuorimmaisensa ja kävi nukkumaan piittaamatta vähääkään siitä että ihmiset loikkivat siitä yli koko ajan. Kauempana käytävällä oli muitakin nukkujia. Meidän viereisellä penkillä istui kaksi miestä, toinen ryömi penkkien väliin lattialle ja nukkui siellä koko matkan, toinen oikaisi itsensä penkille.

Juna huojui ja horjui, kitisi ja kolisi ja paukahteli aina välillä kuten kotoisasti kotinurkilla, Santahaminan lähellä paukahtelee.

Åiti-lapsi asetelma junan lattialla.

Saavuttiin Nha Trangiin aikaisin aamulla ja juna oli kirinyt kiinni sen puolen tunnin myöhästymisen. Mikä taas johti siihen että vastaanottajaa ei näkynyt, koska juna yleensä aina on myöhässä. Otettiin taksi majapaikkaan, johon jonkun ajan kuluttua saapui vihainen vastaanottaja joka ei ollut löytänyt meitä.
Majapaikka oli taas pienen kujan päässä, kuitenkin ihan matkailukeskustassa ja ihan lähellä rantaa.
Sillä ei kuitenkaan ollut paljonkaan merkitystä koska ilma oli sateinen ja kova tuuli nostatti aika hurjat tyrskyt. Tämä boutique hostel ei ollut läheskään niin hyvä kun Huessa, vaikka emäntä olikin sitä mieltä että häntä parempaa ja tietäväisempää ei voi olla.

tämä on sen hostelin keittiö, lisäksi säilytettiin vihannekset eteisen lattialla asiakkaitten kenkien seassa. eteisessä oli myös tiskauspaikka, vati lattialla, hana ja viemäri.

Nha Trangin oleskelumme typistyikin kahteen päivään neljän sijasta. Syy ei ollut majapaikan eikä sen emännän, vaan huonon sään ja sen myötä tekemisen puutteen. Se yksi kokonainen päivä mikä siellä oltiin,
lampsittiin pienessä tihkusateessa ympäri kaupunkia, sekä oikeassa vietnamilaisten asuttamassa osassa että turistiosassa. Paljon venäläisiä turisteja. Ei ollut oikein meidän kaupunki.
Lähdettiin bussilla kohti vuoristoa, 1500 m korkeudella sijaitsevaan Dalat'in kaupunkiin. Matka kesti 4 tuntia,
aika kului nopeasti huiman kauniita vuoristomaisemia katsellessa. Bussi pysähtyi kerran erään kahvilan kohdalle. Sieltä napsin pari mielestäni onnistunutta kuvaa

äiti ja lapsi arkiaskareissa, palaamassa polttopuunhakumatkalta joen toiselta puolelta

Kotipoltettua 40 % juomaa kahvilan valikoimassa. Ei maistettu.

Dalat on sen verran korkealla että täällä on aika kylmä, ihmiset kulkee toppatakeissa tai t-paidoissa ja kaikkea siltä väliltä. Ei kuitenkaan sada.