keskiviikko 5. joulukuuta 2012


Krakowaan joulutorille.

Krakowa on jo pitkään ollut meidän matkustuslistalla ja kun tänä syksynä ollaan vaan pähkäilty ees taas että ollaanko menossa mihinkään vai eikö olla, niin ostin hetken mielijohteesta Krakowan matkan. Ajankohta valikoitui sillä, että haluan nähdä tämän joulutorin.
Lähtöpäivänä paukkui Suomessa pakkanen, ja lunta oli paikoin liiankin kanssa. Tosin, tuo Antti-myrsky ja sen mukana tulleet lumisateet oli kaikin puolin mielenkiintoinen ilmiö. Sinä yönä en malttanut paljoakaan nukkua kun piti seurata myrskyn kulkua.


Lunta oli paikoitellen naapurin kuistinkaiteen yli, terassin toisessa reunassa ei yhtään.
Lähtöpäivä oli kaiken kaikkiaan aika takkuinen, vaikka mitään isompia hätiä ei ollutkaan.
Mitä nyt lentokenttäbussi kulki äärettömän hitaasti ja pysähtyi joka ikisellä pysäkillä, yksi laukku meinasi unohtua Suomeen (siis minulta, ei Roopevaarilta), turvatarkastus rokotti multa yhden rasvapurkin joka oli liian iso, eikä auttanut että näytin että siitä oli vain puolet jäljellä ym ym.
Matka sujui oli kuitenkin jouhevasti. Varsovan kentällä oli kolmen tunnin vaihtoaika ja sinä aikana
pelattin 2 erää Alfapetiä, jotka päättyivät 2-0.




Krakowassa oli tarkoitus mennä junalla kentältä kaupunkiin, mutta juna-asemaa ei löytynyt mistään. Olisi se sitten loppujen lopuksi siellä tietysti ollut, mutta sen paikallistamiseen oli mennyt niin paljon energiaa, ja sinne olisi ollut niin pitkä kävelymatka, että päädyimme kuitenkin taksiin.
Yllättäen taksin kanssa sitte jouduttiin neuvottelemaan että mennäänkö fast way vai slow way.
No mikä niissä sitten on ero? No ajassa 5 min. Ja hinnassa 20 paikallista rahaa (5 euroo). No mikä on halvempi? No slow way. No sillä sitten mentiin.
Ja oikea katu löytyi, nyt piti vielä löytää hotelli nimeltä Pergamin Apartments. Annetusta osoitteesta löytyi Pergamin Bar ja Pergamin Cafe, mutta ei apartmentsia. Ei muuta kun baariin kysymään. Josta neuvottiinkin takapihalle, takanurkasta portaita pitkin ylös ja käytävän päähän. Josta löytyi ovi jossa luki Pergamin Apartments. Ovi oli lukossa eikä kukaan tullut avaamaan vaikka kuinka soitettiin ovikelloa. Eikun takaisin baariin ja oluelle. Ystävälliset tarjoilijat soittivat kolleegoilleen hotellin puolelle ja hetken päästä ilmoitettiin että ne on nyt paikalla. Kun oluitten jälkeen mentiin taas sinne oven taakse norkoilemaan niin ovi avattiin ja respa-neiti oli kovasti ihmeissään koska hän oli ollut koko ajan paikalla???
Hotelli on kuitenkin ihan kelpoinen kuten myös huone. Ja sijainti on aivan erinomainen, joulutorille
eli Krakovan vanhan kaupungin keskusaukiolle on muutaman kymmenen metrin matka. Sinne me sitten suunnattiinkin heti kun oli kassit heitetty huoneeseen. Ensimmäinen vaikutelma oli että ympäristö ja puitteet on uskomattoman vaikuttavat, mutta tavaran laatu ja valikoima aikalailla samantapaista mitä ollaan tuolla meidän itänaapurissa nähty joskus aikoinaan. Seuraavan päivän kokemusten perusteella voi kuitenkin todeta että valikoima on sanoisinko sekainen, on myös paljon ihan länsimaista tarjontaa.

Hups, nyt tämä kone ilmoitti että mulla on kuvatila loppu. Täytyy lopettää tällä erää ja tutkia tilannetta.
16.1.2013: Paljon on vettä virrannut ja paljon on ehtinyt tapahtua - joulut, uudet vuodet ym ennen kun lähdin jatkamaan tätä kertomusta. Rakas pikkuläppärini mätkähti lattialle ja meni rikki, monen tuskaisen valintatilanteen jälkeen päädyin ostamaan uuden läppärin, se on ihanan ohut - ja PINKKI!
Blogia olisin toki voinut tehdä tällä pöytäkoneella milloin tahansa, mutta tuon onnettoman tapahtuman takia jouduin aivan henkiseen lukkotilaan.
Mitä taas tuohon kuvaongelmaan tulee, niin nyt se taas toimii, ei ole aavistustakaan mitä tuolla kuva-avaruudessa tapahtui kun kuvia ei muka voinut siirtää.

Jatketaanpa sitten:
Ilta oli kamalan kylmä ja vaikka vaatetta piti olla rittttävästi meitä paleli niin että oli pakko puikahtaa eteen osuneeseen ravitsemusliikkeeseen syömään. Se sattui olemaan italialainen, ruoka oli huonoimmasta päästä, mutta häivytti tehokkaasti nälän ja vilun. Hotellin naapurissa toimii pieni
nuoren miehen pitämä ravintola johon poikkesimme yömyssylle ja pyydettiin jotain lämmintä.
Hetkessä hän rakensi meille ihanan lämpöisen juoman jossa oli hunajavodkaa, erilaisten sitrushedelmien viipaleita, neilikkaa – ainakin. MUMS.                                                                                                                                 Aamulla lähdettiin uudelleen liikkeelle suuntana vanhan kaupungin nähtävyydet. Tämä on kirkkobongarin paratiisi. Olin kuuitenkin päättänyt keskittyä vain parhaimpiin paloihin koska seuralaiseni ei ihan täysin jaa tätä harrastustani.  Pyhän Marian kirkko kuitenkin sai Roopevaarinkin
hiljentymään ihastuksesta. Tornista soitetaan joka tunti lyhyt trumpettisoitto neljään ilmansuuntaan. Ja siellä on ihan oikee soittaja, ei mikään nauhoitettu juttu. Entisaikoina tämä soittaja oli tähystäjä joka vahti vihollisia. Kerran sitten tataarit oli tulossa ja oli päässyt hyvinkin lähelle ennen kun ne huomattiin. Tähystäjä puhalsi trumpettiinsa mutta sai vihollisen nuolen kaulaansa ja soitto katkesi kesken. Asukkaat kuitenkin heräsivät soittoon ja saivat vihollisen ajettua pois. Sen jälkeen tämä
kesken katkeava soitto on kuulunut tornista joka tunti lukuunottamatta joitakin natsivalloituksen aikoja.
Kirkon ehdoton vetonaula on kuitenkin alttaritaulu joka jo sellaisenaan on todella hieno. Joka päivä
kello 11.50 taulu kuitenkin avataan ja sisältä paljastuu aivan uskomaton kuvaelma Marian 
taivaaseenastumisesta. Puusta veistetyt hahmot ovat yli 2,5 m korkuisia.
Muutenkin kirkko on ylenpalttinen, lasimaalaukset huikeita ja kaiken kruunaa kupolien tähtitaivas.
alttaritaulu sulkeutuneena

ja avoimena

tähtitaivas


Toinen tämän päivän merkittävä nähtävyys oli Wawelin linnoitus, jota on ruvettu rakentamaan jo 1000 luvulla. Tosin se on tietysti monet kerrat hävitetty osittain tai kokonaan mutta taas rakennettu uudestaan samalle paikalle, mäelle Veikselin varrella. Linnoitusta ei voi mitenkään sanoa kauniikisi,
se on karu ja kylmä, mutta historia on mielenkiintoinen. Linnoituksessa on katedraali jossa Puolan
kuninkaat on kruunattu ja haudattu, siellä on lukuisia sarkofageja, viimeisin tämä presidentti joka kuoli lentoturmassa+puolisonsa. Lisäksi Wawelissa pääsee kunkkujen huoneistoihin ja valtiosaleihin, mutta  vain opastetuille kierroksille. Päivän englanninkieliset opastusryhmät oli kuitenkin täynnä, varattiin paikat torstaille mutta ei taideta mennä, täällä on niin paljon muutakin touhuamista.
sisäänkäynti linnoitukseen
Matkalla linnoitukselle törmättiin mukavannäköiseen kirjakauppaan, joka on kirkkojen lisäksi lemppareitani.

kirjakaupan julkisivu, huomaa hauska reliefi

... ja mikä siellä ikkunassa olikaan

nämäkin kuuluvat lemppareihin - pieni suklaapuoti

Illalla etsittiin opaskirjan avulla kelpoinen ruokapaikka, ja se kyllä olikin VARSIN  kelpoinen.
Sijainti vanhan kaupungin torin varrella vanhassa talossa, ovessa sininen Michelin-merkki. Ruoksasalissa holvikatto johon on maalattu tähtitaivas, sisustus yksinkertaisen vanhanaikainen.

Ja se ruoka!!! Itse otin ankkaa, joka muutenkin kuuluu mun lemppareihin, se tarjottiin kauniisti viipaloidun jotenkin pehmennetyn omenan ja taivaallisen kastikkeen kanssa joka oli tehty jostain marjoista. Roopevaarin valinta oli tournedos joka oli suussa sulava, siinä oli kerroskastike, vuohenjuusto- ja punaviinikastikkeet. Tämän tulemme muistamaan pitkään, tähän en tule koskaan yltämään vaikka usein todetaankin että 'mä osaan tehdä parempaa'.

ankka

tournedos kerroskastikkeella
Kun katselee näitä kuvia täytyy valittaen todeta että Balilta ostamamme kamera on aivan surkea.
Nyt on kuitenkin ostettu taas uusi kamera, pitäisi vaan päästä reissuun kokeilemaan sitä.

Seuraavana päivänä olikin sitten kokopäiväretki Auschwitz:iin ja Birkenau:hin. Ostettiin valmisretki, omatoimisuus petti taas. Ankeeta oli, vaikeeta kuvitella että ihmisiä on pidetty sellaisissa oloissa talvipakkasella puhumattakaan sitten niitä varsinaisista julmuuksista. Minusta välillä tuntuu että tuo aika on ruvennut vainoomaan minua tuon matkan jälkeen, telkkarista tulee paljon ohjelmia natsiajasta. Eihän niitä tartte katsoa, mutta tuleepahan vain katsottua...

Kuuluisa portti

Auschwitzin kasarmeja


Vangeilta kerättyjä silmälaseja

ja lasten kenkiä



Birkenau, jonka pakenevat saksalaisjoukot ehtivät polttaa lähes kokonaan.


Joitakin parakkeja on kuitenkin tallella. Tällaisissa ne asui.


Kolmessa kerroksessa

Paluu meidän aikaan ankean päivän jälkeen.



Seuraava päivä oli taas kaupungilla kuljeskelu- ja shoppailupäivä.
Hop-on-hop-off Krakowalaisittain
taikka sitten näin

tämä mahtaa olla maailman tylsimpiä duuneja, ainakin talvisaikaan. näitä mainosmiehiä seisoskeli yhden sun toisen liikkeen edessä.

nämä ovat minusta NIIN ihania

ja muntra musikanter vanhan kaupunginmuurin edustalla
Kaupungin suurin tavaratalo olikin sitten tosi suuri, Siellä oli kalliita eurooppalaisa liikkeitä, vähän halvempia eurooppalaisia liikkeitä ja halpoja eurooppalaisia liikkeitä. Ja aivan mielettömästi asiakkaita, omassa kauppakeskuksessamme täällä idässä ei ole edes jouluna niin paljon väkeä.
Illan vietimme vielä joulutorilla, kaupustelijoitten antimista nauttien.

Oli vähän kylmä, onneksi oli paljon vaatteita mukana, tässä on melkein kaikki päällä - ja alla










Krakowalaiset jouluseimet on maailmankuuluja. Minulle ne ei kuitenkaan ollenkaan avaudu jouluseimenä Tässä niitä on asetettu näytteille keskellä toria olevan patsaan juurelle ja kansa äänestää mikä on paras.

Luulen että tämä voitti.

Herttaisimmat capuccinot mitä olen missään saanut.

Tässä myytiin tosi herkullisia pirogeja, jotka on Krakowan kansallis-erikoisuutta.


Ei ihan mun lempiruokaa, mutta tulipahan syötyä. Ihan hyvää - ja täyttävää.





Tässä viimeisessä kuvassa on 'verkahalli' keskiaikainen kauppapaikka. Rakennus on saneerattu viimeisen päälle ja toimii edelleenkin kauppahallina, ei kuitenkaan elintarvikkeita vaan turistikamaa. Erikoisuus piilee hallin alla, sinne on maan alle tehty aivan loistava rekonstruktio siitä, miltä alueella näytti keskiajalla. Sinne on jätetty kaivauksissa löydettyjä muurinpätkiä, siltarakennelmia, hautausmaa ym, ja niiden ympärille rakennettu sen aikaista kaupunkia. Vaikuttava kokemus ääni- ja valoefekteineen.

Paljon jäi Krakowasta vielä näkemättä ja olisi kiva nähdä se myös kesäaikaan. Taitaa kuitenkin jäädä, siellä on kesällä niin paljon turisteja että kaupungin ominaisimmat piirteet peittyvät turistimassan alle.
Perjantai-aamuna oli aikainen lähtö lentokentälle, kone lähti kello kuusi. Tilattu taksi tuli ajallaan, mutta jätti meidät väärään terminaaliin. Hetken ihemteltyäni tulin siihen tulokseen että tässä on jotain mätää ja keskusteltuani muutaman henkilön kanssa ilmeni että ei tästä mitään konetta Warsowaan lähde. Onneksi oikea terminaali oli kävelymatkan päässä ja tapani mukaan oltiin niin ajoissa kentällä että ehdittiin hyvin.
LOT'in koneessa Warsowasta Helsinkiin oli 12 matkustajaa - ei taida olla oikein kannattavaa.

Ennen joulua ehdittiin vielä Tallinnan joulutorille. Viikkari lähestyi meitä joululahjalla, Tallinnan matka kahdella eurolla ja siitähän ei voinut kieltäytyä. Päivä oli kylmä ja aikaa kaupungilla päiväristeilyllä kovin vähän, mutta tori oli taas tunnelmallinen ja mieltä lämmitti laivalla yllättäen tapaamamme ystävät joiden kanssa nautimme yhdessä buffet-pöydän antimista.